Vahingonlaukaus harjoituksissa: Poliisi ampui vartijan hengiltä
16.12.2010, 10:33
Pudasjärven poliisilaitoksella on viime yönä tapahtunut vahingonlaukaus, jonka seurauksena vartija on menehtynyt. Kysymys oli poliisihenkilöstön aseenkäyttöharjoituksesta, jonka yhteydessä virka-ase laukesi vahingossa.
Johanna Tukiaiselle taas syyte pahoinpitelystä
15.12.2010, 23:49
Kohujulkkis Johanna Tukiainen alkaa olla tuttu henkilö Helsingin käräjäoikeudessa. Syyttäjä on nostanut Tukiaista vastaan pahoinpitelysyytteen ja neito joutuu jälleen käräjäsaliin.
Oikeustoimittajat ry moittii Porin poliisia
10.12.2010, 8:49
Oikeustoimittajat ry kritisoi Satakunnan poliisin salailua niin sanotussa Ulvilan murhajutussa. Rikos- ja oikeustoimittajista koostuva yhdistys onkin päättänyt myöntää Satakunnan poliisille Sumuverho-palkinnon. Perusteluinaan yhdistys toteaa, että Satakunnan poliisi salasi yli 80 prosenttia valtavaa huomiota saaneen murhajutun esitutkintapöytäkirjoista ja niiden liitteistä. Ellei Satakunnan käräjäoikeus olisi myöhemmin julkistanut aineistoa, pimentoon olisi jäänyt suurin osa jutun keskeisestä näytöstä ja todistusaineistosta. Julkista käsittelyä ja kritiikkiä vaille olisivat jääneet myös poliisin poikkeukselliset tutkintamenetelmät, kuten soluttautuminen ja epäillyn asunnon kuuntelu. Oikeustoimittajat ry:n mielestä poliisin salailu vaaransi vakavalla tavalla syytetyn oikeusturvan ja yleisön oikeuden saada tietoa. Salailua perusteltiin asianosaisten yksityisyyden suojalla, mutta se herätti perustellun epäilyn, että pyrkimyksenä oli tosiasiassa peitellä poliisin omia virheitä ja laiminlyöntejä.
13-vuotias surmasi isoäitinsä
9.12.2010, 21:54
Juvalla lokakuussa tapahtunut henkirikos on paljastumassa valtavaksi perhetragediaksi. Poliisin mukaan 13-vuotias poika surmasi 65-vuotiaan isoäitinsä. Henkirikosta on tutkittu tappona.
MTV3: Linnan jatkot poliisitutkintaan
7.12.2010, 17:53
Linnan juhlien jatkoilla tapahtunut verinen välikohtaus johtaa poliisitutkintaan. Helsingin poliisi on vahvistanut MTV3.fin Viihdeuutisille, että ravintola Teatterin tapahtumista on kirjattu rikosilmoitus.
Linnan juhliin ei ole odotettavissa mellakoita
6.12.2010, 17:01
Helsingin poliisi varautuu Linnan juhliin tavanomaisten vuosien tapaan. Odotettavissa ei ole normaalista poikkeavia mielenosoituksia, jotka yltyisivät suoranaisiksi mellakoiksi. Linnan juhlat aiheuttavat kuitenkin runsaasti poikkeavia liikennejärjestelyjä Helsingin keskustassa.
Ravintolan portsaria epäillään törkeästä pahoinpitelystä
2.12.2010, 15:39
Tampereella Tullinaukiolla ravintolan edessä 10.9.2010 tapahtuneeseen kuolemantapaukseen epäillään liittyvän rikos. Ravintolan vahtimestaria epäillään törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta.
Turun poliisilla ongelma: Tuntematon vainaja
29.11.2010, 17:26
Varsinais-Suomen poliisilaitos tutkii perjantaina 26.11. noin kello 13.35 aikaan sattunutta kuolemantapausta, jossa mieshenkilö ajoi polkupyörällä Aninkaistensillan vasemmanpuoleista kevyenliikenteenväylää keskustan suunnasta kohti Satakunnantietä. Sillalla mies kaatui pyörällä ja menehtyi tapahtumapaikalle nopeasta avusta huolimatta. Miehen henkilöllisyys ei ole toistaiseksi tiedossa ja poliisi pyytää siksi yleisön apua.
Tampereen tuhopoltto: Käräjäoikeus vangitsi neljä miestä
26.11.2010, 16:00
Pirkanmaan käräjäoikeus on tänään vanginnut neljä miestä epäiltyinä Tampereen Hämeenkadulla maanantaiaamuna tapahtuneesta tuhopoltosta. Vangituista yksi on kerrostalon alakerrassa toimineen pizzerian omistaja, toinen on hänen veljensä. Vangitsemiskäsittely pidettiin tutkinnallisista syistä suljetuin ovin.
Tampereen törkeä tuhotyö: Poliisi vaatii neljä miestä vangittavaksi
26.11.2010, 10:39
Tampereen maanantaisen kerrostalopalon ja siihen liittyvän törkeän tuhotyön ja kolmen törkeän kuolemantuottamuksen vangitsemisia käsitellään tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Poliisi esittää yhteensä neljää miestä vangittavaksi. Heidän joukossa on muun muassa kerrostalon alakerrassa toimineen pizzerian omistaja ja tämän veli.
<< Edellinen | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 | Seuraava >>


































