Silminnäkijät Noormarkun kuolonkolarista: ”Nuorilla oli kova vauhti!”
3.4.2010, 18:47
Noormarkun kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden kuljettajalla oli silminnäkijöiden mukaan reilusti ylinopeutta.
Mies puukotti pubissa
2.4.2010, 12:23
Turun Varissuolla sijaitsevassa pubissa tapahtui perjantaiyönä noin kello 2 aikaan puukotus. Turkulaisen vuonna 1984 syntyneen miehen epäillään puukottaneen baaritiskillä istunutta miestä ylävartaloon.
Alibi seuraa: Glo-hotellin huumejutun käsittely alkoi
1.4.2010, 10:05
Glo-hotelliin liittyvän huumevyyhdin käsittely on alkanut aamulla Helsingin käräjäoikeudessa. Syytettyinä on myös julkkiksia.
Mika Muranen pysyy vankilassa
31.3.2010, 11:16
Elinkautisvanki Mika Muranen on jälleen saanut tyrmäävän päätöksen armonanomukselleen.
Vanki tympääntyi ruokaan - KARKASI!
30.3.2010, 10:08
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettavana ollut vanki karkasi maanantai-iltana. Poliisin mukaan vanki oli ilmeisesti tympääntynyt sairaalan ruokaan.
Sieppaaja Turunen vapautuu 4 vuoden kuluttua
26.3.2010, 12:58
Herlinin teollisuussuvun perijättären siepannut Juha Turunen, 45, tuomittiin tänään Helsingin käräjäoikeudessa panttivangin ottamisesta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta 9 vuoden vankeusrangaistukseen. Hän on vapaa mies kuitenkin jo paljon aiemmin.
Ulvilan murhaoikeudenkäynti alkoi kireissä tunnelmissa
25.3.2010, 19:26
Ulvilassa yli kolme vuotta sitten surmatun Jukka S. Lahden oikeudenkäynti alkoi tänään valmisteluistunnolla.
Poliisia yritettiin puukottaa Kuopiossa
23.3.2010, 21:27
Tiistaina noin kello 17.15 aikaan poliisi sai kotihälytystehtävän Kuopion Petoselle yksityisasuntoon. Poliisipartion ollessa asunnon ovella asunnon ovi avattiin yllättäen ja asunnosta tuli vuonna 1987 syntynyt kuopiolainen mies puukolla uhaten kohti poliisipartiota.
Iltalehti: Sisäministeriön aseet menossa vahingossa päiväkotiin
23.3.2010, 10:20
Tänään ilmestynyt Iltalehti kertoo vakavasta asemokasta, josta sisäasiainministeriön poliisin ylijohto on vaiennut täysin.
Tehdas paloi Salossa
16.3.2010, 13:34
Salossa Tehdaskatu 7:ssä sijaitseva tehdasrakennus syttyi tuleen maanantai-iltana.
<< Edellinen | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 | Seuraava >>


































