Elinkautisvanki kateissa

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä katosi Kestilän avovankilasta 26-vuotias miesvanki. Hän oli paikalla vielä puolen yön aikoihin, mutta aamulla puoli seitsemältä hänen todettiin puuttuvan vankivahvuudesta.

Mies on tuomittu useista rikoksista, mm. yli seitsemän vuotta sitten tapahtuneesta henkirikoksesta. Hän kärsii elinkautisrangaistusta, mutta mm. hyvän käytöksen perusteella hän on ollut viime aikoina sijoitettuna avolaitokseen. Mies on ollut aiemmin myös lomalla ja palannut laitokseen sovitulla tavalla. Häntä ei pidetä erityisen vaarallisena ympäristölleen.

Poliisi on etsintäkuuluttanut miehen, jonka katsotaan syyllistyneen teollaan vangin karkaamiseen.

Teksti:Mika Lahtonen