Naantalin ampumavälikohtauksessa kovan luokan rikollisia

Poliisi jatkaa Naantalissa Ristniementiellä sijainneella kesäasunnolla maanantai-iltana tapahtuneen ampumavälikohtauksen selvittämistä. Tapauksen johdosta on otettu kiinni neljä Turun seudulta kotoisin olevaa keski-ikäistä miestä.

Alustavan tutkinnan mukaan asunnolle oli saapunut vierailulle neljä keski-ikäistä miestä, joista kaksi on Turun ja kaksi Satakunnan seudulta. Asunnon haltijan ja vierailulle saapuneen yhden miehen välillä on ollut vanhaa riitaa, jota oli tultu ”sopimaan”.  Tilanne oli kuitenkin johtanut siihen, että vierailulle saapuneita kohti oli ammuttu asunnon pihalla. Yksi
vierailijoista, joka oli varustautunut luotiliivein, oli saanut hauleja käsivarteensa ja toiselle oli tullut lyöntivammoja kasvoihin. Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia. Yhtä lukuun ottamatta kaikilla miehillä on vankka rikostausta, johon lukeutuu mm. väkivalta- ja
huumausainerikoksia.

Sivullisten ei tiedetä olleen vaarassa ampumavälikohtauksen aikana tai sen jälkeen.

Poliisi jatkaa osallisten kuulemisia ja suorittaa teknistä tutkintaa rikospaikalla.

Teksti:Mika Lahtonen