Nämä röyhkeät rosvot jäivät kiinni!

Käsilaukkuvarkaat työllistivät poliisia kesän aikana Oulussa. Poliisille on tehty peräti 24 ilmoitusta käsilaukkujen kaappauksista. Laukkukaappaukset toteutettiin siten, että tekijät liikkuivat joko mopolla tai polkupyörällä ja lähestyivät kohdetta takaapäin. Ohitustilanteessa tekijä kaappasi sopivalta kohteelta käsilaukun, jonka jälkeen poistuttiin nopeasti paikalta. Nyt laukkukaappaajat ovat jääneet poliisin satimeen.

Poliisi on kuulustellut useita henkilöitä. Kaksi päätekijää on tunnustanut osallisuutensa 23 laukkukaappaukseen.

Päätekijöiksi paljastui 22- ja 34-vuotiaat oululaiset miehet, jotka ovat tehneet kaappauksen joko yksin tai käyttäneet joissakin kohteissa eri apureita teon toteuttamiseen.

Päätekijöistä 22-vuotias on ollut vangittuna ja 34-vuotias pidätettynä. Myös yksi apuriksi epäilty nainen on ollut pidätettynä.

Teksti:Mika Lahtonen