Ota kantaa: Saako kansanedustaja ostaa seksiä?

Alibi paljasti tuoreessa lehdessään, että tunnettu poliitikko on ostanut säännöllisesti seksipalveluja prostituoidulta ja kuitannut siihen käyttämänsä taksimatkat eduskunnan, eli veronmaksajien piikkiin. Mitä mieltä SINÄ olet kansanedustajan menettelystä? Ota kantaa!

Teksti: Alibi.fi

Kommentit

…Saatanana syöksen sotilaani tuliseen maahasi, jotta voin kuolla ja syntyä uudelleen.

As a Satan I seed my soldiers to your fiery land that I can die and be reborn again.

Tuo olisi voinut olla kansanedustajan repliikki huoralle. Jotkut pedofiilit ja insestin harjoittajat voivat puhua niin lapsille, ja tuskin niitä uhkauksia kotitietokoneelle tai kotikaraokelaitteisiin tallennetaan. Tai tiedä vaikka niin jotkut tekisivätkin. Itselleni oma isoäitini kertoi metsässä isoisäni puun latvassa näkemästä jättimäisestä linnusta, jonka kuvittelin olleen musta ja ainakin leikkimökin kokoinen. Isäni tontilla oli joskus leikkimökki, joka oli ilmeisesti hänen rakentamansa. Mökki tuhopoltettiin edelliskesänä. Se, että mökin vieressä ollut koivu paloi kaarnaltaan osittain niin, että talon ulko-oven päästä katseltuna ja oikeassa valistuksessa puu näyttää vähän niiltä kypäräpäisiltä valkoisilta ja vähän kaamealla tavalla naiiveilta patsailta, joita yhdessä Turun taidemuseoistakin on viime aikoina esitelty, ei ehkä kuulu asiaan. Tai että yksi serkuistani on kuulemani mukaan metsätaloustieteiden tohtori.

On väärin, että kansanedustaja käy huorissa. Yleisenä esimerkkinä ja esikuvana on tuomittavaa jos kansanedustaja tekee niin. Ketä vastaan nuoriso kapinoi jos itse kansanedustajatkin käyttäytyvät kuin nuoriso? Ihmiset homogenisoituvat ja alkavat menettää teräänsä jos tuollainen jatkuu. Mutta

Asianajajien liitolle

Ei teidän tarvitse kertoa, että
Raimaassa asiat ovat hyvin,
tulevaisuus valloituksen jälkeen Nebraskan
osavaltiossa avainhenkilöille suotu, tai
että sylinterin hoonauksella – jonka
Compaqin 80 kuutioinen pyttyni joskus koki –
ja Liahona -lehdellä ei ole mitään
yhteistä.

Tajuan itsekin, että näin
ei voi jatkaa.
Korkeintaan lyhyemmin, ytimekkäämmin ja vain muutamia kertoja vuodessa.
Ja että kateus rakovalkeasta kavereiden kesken johti tähän.
Ymmärrän
että olen liian nuori ja vanha näihin vaatteisiin, ajatuksiin, mietteisiin ja suunnitelmiin.
Ja siksi kävelen ulos näistä kirjaimista
muutamista pisaroista syksyisessä sadekuurossa
maailman tapahtumien
valtamerellä.

…ja kaikki nuo hetket
tapahtumattomiksi kielletyt
kyyneleet sateessa
illalla oksilla tuulessa

sulavaa

lunta

En tiedä onko nykyinen Ruotsin kuningas oikeasti elänyt niin villiä elämää kulissien takana kuin tuore kohukirja väittää. Myös Säpo on kyseisessä teoksessa saanut kovia syytöksiä.

Silti on tavallaan huvittavaa, että tällainen hoviskandaali sattuu juuri Ruotsissa.
Siis maassa, jossa niin kovasti pyritään kontrolloimaan tavallisten ihmisten seksuaalisuutta.

Seksin myyjiä ja ostajia vainotaan rautaisella kädellä ym.
Toisinajattelijoita toki sielläkin on:

http://www.rfsu.se/fi/Suomi/RFSU/Vastuullista-toimintaa/RFSU-maailmalla/

HELVETINMOISTA SPEKULOINTIA KOKO PASKA!!! antakaa ihmisten olla ihmisiä ja pitäkää huoli omista asioistanne!

miksi ei kansanedustaja saisi ostaa seksiä niinkuin me kaikki muutkin, ihan jokaisen oma asia.

Kyllä kansanedustajallakin ja poliitikolla on seksuaalisia tarpeita. Pyöritin itse Lahdessa ja Helsingissäpienimuotoista salabordelli toimintaa -90 luvun lopussa. Innokkaimpia asiakkaita löytyi paikallispoliitikkojen parista:) Kerrankin eräs tunnettu kristillinen
sammui vessaan ja tyhjensi samalla niin ylä- kuin alapäänsäkin.

Ei seksin ostaminen ole kiellettyä ja ihan sama mihin matkaan kukin kansanedustaja taxikorttiaan käyttää – kaikki ne 200 käyttävät sitä usein ihan muuhun, kun vain kansanedustajan toimiin. Ihan eri juttu on sitten huora, joka rupeaa kertomaan asiakkaistaan lehdille – selvä aloittelijan erittäin tyhmä moka, joka voi lopettaa ko. huoran uran ja on sillä alalla varma terveysriski.

Kun Kanerva sai potkut VIESTIEN vuoksi ni potkut tälleki munan heiluttajalle. Paljon pahempi on ku Ike….

Mikä kansanedustaja se tommonen on … oman mulkkunsa edustaja se on !!!

Jos ei nimeä saa julki, niin ainakin puolue julki. – Äänestäjilläkin on oltava oikeus saada tietää kansanedustajien luottamusaseman väärinkäytöksistä, verorahojen väärinkäytöstä ja salailusta, jottei ne ”sikaa säkissä” äänestä ja anna ääntään ja vaikutusvaltaa salailua harrastavalle puolueelle. Mikäli väärinkäytökset eivät tule julki, niin niillä on kyllä tapana laajentua ja jatkua kuten on jo monesti huomattu.

Jos väärin ei ole tälläkään kertaa tehty, niin mitä salattavaa ja peiteltävää silloin on? Rehellisesti vaan sitten mulkun kuva vaalijulisteeseen, jota kansa voi äänestää.

On ihan turha selitellä, että eduskunta olisi kansa pienoiskoossa, tai sittenhän Suomi on jo tosi-tosi syvällä ongelmissa.

Katsokaa nyt millaisia huorapukkeja on kokoomuksen ja keskustan edustajat. Kannattaa vähän miettii ketä äänestää

Mistä sitä seksiä voi ostaa? kyselee peräkamarin mies,kansanedustajaltako?

eduskunnalta ei saa tietoa minne tarkalleen on ajettu. Sitäpaitsi, sekään ei vielä riitä näytöksi että on käyty huorissa!

Pystyyhän todistamaaan oikeudessa.

1.Taksikortin käytöstä jää jäljet, kuka on ajanut ja minne on ajanut mihin kellonaikaan.

2.Johanna kertoo milloin kansanedustaja on huorissa käynyt, joten asia pitäisi olla helppo todistaa.

Kyllä kansanedustajakin saa…

Alibi kertoo pohtineensa asiaa monelta kannalta ja päätyneensä siihen, että ei kansaneustajan nimeä nyt julkaise. Alibin mukaan ”Johanna” on antanut lehdellemme haastattelun, jonka pääaiheena piti olla se, kuinka opiskelija ajautui prostituoiduksi.

Miksi Alibi sitten on mainostanut/ mainostaa lehteään näin: ”Uusimmassa numerossa: – Alibi paljastaa: Eduskunnan uusi seksiskandaali!”

Minä en näe tuossa otsikossa ollenkaan ahdinkoon ajettua opiskelijaneitoa ”Johannaa”, josta SEURAAVASSA numerossa on luvassa ”haastattelu”.

Alibia ei tiedonannossa kiinnostanut uhrin, ”Johannan” asema, pelkästään kansanedustajan asema. Selvää on, että jos kansanedustajan nimi tulee esille, niin pikaisesti myös prostituoidun nimi julkistuu. – Millainen se lähdesuoja-ajattelu on Alibissa?

Jossakin menevät nyt palikat pahasti sekaisin.

Edellistä lehteä myytiin ”kansanedustajan seksiskandaalilla”.
Sitten tiedotuksessa todetaan
1) kansanedustajan nimeä ei anneta
2) seuraavassa lehdessä on ”Johannan” ”haastattelu”.

—–

Jotenkin en jaksa uskoa siihen, että kukaan kansanedustaja lähtisi rehvastelemaan sillä, että hän ajelee taksilla huoraamassa. Niin ihmiset eivät vain tee. Eivät edes kansanedustajat. Olisikohan kyseessä tuossakin vain sisäsiitoinen sensaatiohakuinen alibilainen hengentuote – keksimä?

Eli onko koko juttu alusta loppuun vain kuvitelmaa? En tiedä. Ei hyvältä näytä.

Kenellä lienee todistamisvelvollisuus? Minulla tuskin, joka en koko asiasta mitään tiedä.
Oliskio se Alibin toimituksella, jossa toivottavasti joku tästä asiasta jotakin tietää, ja joskus siitä jotakin kertoo.

Enpä yhtään ihmettele, että ostavat maksullisia palveluita, kun katsoo minkälainen koostumus siellä köpöjä löytyy.

on paljon asioita joita ei voi kertoa nimillä, koska vaarana on joutua käräjille. Alibi on tehnyt viisaan ratkaisun.

Niinpä tietysti.”Toimituksemme päätöksessä painoivat myös inhimilliset syyt”. Heh, kun katsoo mitä juttuja ollu vuosien varella. Koomista teiltä..

Kovin heikko (ja ennalta odotettu) oli Alibin tiedonanto tänään 14:00.

Alibi kertoo pohtineensa asiaa monelta kannalta ja päätyneensä siihen, että ei kansaneustajan nimeä nyt julkaise. (Minkähän vuoksi tuo päätös ei yllätä?)… Ja kuinka ollakkaan – ”Johannan” haastattelu tulee LEHDEN SEURAAVASSA NUMEROSSA !!!! (Siinä koko idea – myydään lehteä).

Ihmetystä herättää ”tiedonannossa” se, että Alibi ei ole ollenkaan huolestunut ”Johannan” henkilöllisyyden turvaamisesta. Eikö SE OLISI OLLUT SE TÄRKEIN ASIA?

Tulos:
Joko ALIBI -lehdessä on hieman heikkoa harkintaa, tai sitten kovasti liian aktiivinen myyntiorganisaatio. – Edelleen uskon: koko juttu on feikki.

Eli koko juttu oli siis tuulesta temmattu tai turha. Alibi, SHUT THE FUCK UP jos ei ole mitään asiaa!!! Pellet.-

Kyllä pokkaa on käydä verorahoilla huorissa ja pettää perhettään, mutta inhimillisyysnäkökulma tulee näköjään heti kehiin, kun pitäisi itse Kansanedustajan veroväärinkäytöstä selvittää? Onkohan tämä monienkin kansanedustajien monien vuosien maan tapa?
Ei ihme, että Suomi on konkurssin partaalla.

Pumpattavat Barbarat tulisivat halvemmaksi, eikä tarvitsisi käyttää taksilippuja.

Kansaedustajan tehtävä on ns. luottamustehtävä eikä mikään tavallinen työsuhde. Tällaisessa julkisessa luottamusasemassa olevalta henkilöltä odotetaan nuhteettomampaa käytöstä kuin joltain perusjampalta. Tämän henkilön ei pidä hakeutua tällaisiin luottamusasematehtäviin jos ei osaa käyttäytyä asiallisesti. Kansan tulee tämänkin syyn takia tietää henkilöllisyys. On kansan harhauttamista jos henkilö puhuu tiukasti perhearvojen puolesta vaalikampanjassaan mutta sitten touhuilee jotain aivan muuta todellisuudessa. Lisäksi taksikortin väärikäyttöön tulisi puuttua.

Vittu mitä paskaa, Alibi täs pitäs haastaa vastaamaan jutuistaan, joille se itsekään ei totuuspohjaa löydä…

Kansalla on oikeus tietää kuka henkilö on joka käyttää meidän rahoja, luulisi palkasta riittävän taksin maksamiseen.

Suora demokratia nykytekniikalla on tosi hyvä idea (kommentti:67), silloin ei enää puolueiden ja eduskunnan tapaisia syöpäpesäkkeitä ja verorahasyöppöjä tarvita!

Ja silloin myös ns. ”kansalaisten edustajat” voisivat käydä huorissaan aina kun huvittaa, mutta omilla rahoillaan, omalla ajallaan sekä sillä omalla salaisella moraalillaan….

Nimet vaan julki, koska mediahan on se joka voi asioihin oikeasti jotain vaikuttaa!

Kyllä se vaan niin on pojjaat, et senkun nösäävät mun puolesta vaikka korvat täytheen,
mut omalla kustannuksella….jos ei sitten eduskunta vaik TYKY-lippuja sponssais pojil…niinkos sellasena ” henkise puale virkistymisenä ”

samaa touhua on tehty maailman sivu ja tullaan tekemään vastedeskin.

Onko Alibi todella niin raukkamainen lehti, että paljastaa lähteensä?

Jos ”nussijan” nimi paljastetaan on hyvin todennäköistä, että myös lähteen nimi paljastuu!!!!

Hollannissa kustannetaan vammaisille seksipalveluja verorahoista.

http://www.uvps.fi/

Esim. monet autistit, joilla on pahojakin kommunikointivaikeuksia, tarvitsevat enemmän seksiä kuin psyykenlääkkeitä.

”Alibin toimitus julkaisee kansanedustajan nimen, mikäli asialla on tarpeeksi yhteiskunnallista merkitystä. ”

No onhan sillä yhteiskunnallista merkitystä. Meiltä hallintoalamaisilta seksipalvelujen osto on lailla kielletty. Se päätettiin eduskunnassa, ja kuten tapana muissakin asioissa on, kansalaisten mielipidettä ei taaskaan kuunneltu.

Kansanedustajat vielä toistaiseksi säätävät lait, niin kauan kunnes kansa vihdoin osoittaa jonkinlaista ryhtiä, lakkauttaa eduskunnan ja alkaa vihdoin tavoitella demokraattista järjestelmää. Suora demokratia on nykytekniikalla mahdollinen toteuttaa, eikä puolueiden ja eduskunnan tapaisia syöpäpesäkkeitä enää tarvita.

Nyt kun vielä vanhassa mädässä järjestelmässä eletään, niin olisiko yhteiskunnallista merkitystä selvittää, onko kansanedustajilla velvollisuutta noudattaa säätämiään lakeja, vai koskevatko ne vain meitä hallintoalamaisia.

> Julkaisupäätöksessä otetaan huomioon
> kansanedustajan yksityiselämä, henkilön
> yhteiskunnallinen asema ja väite
> taksiajeluista veronmaksajien piikkiin…

Hallintoalamainen joutuu vaikeuksiin jos rikkoo lakeja, ja esim. seksin ostorikkomusta lienee aika vaikea pitää salassa esim. puolisolta.
Ko. henkilön yhteiskunnallinen asema on kansanedustaja ja vielä toistaiseksi vallassa olevan mädäntyneen, kansasta vieraantuneen lainsäädäntöelimen jäsen. Onko tuollaisella henkilöllä velvollisuus noudattaa hallintoalamaisille säädettyjä lakeja, vai nauttiiko hän jotain erityissuojelua? Onko hänellä asemansa perusteella vapaus olla noudattamatta lakeja?

KYllähän tämä tällainen pistää vituttamaan, anteeksi kielenkäyttö mutta että vielä veronmaksajien rahoilla… Pitäisikö itse olla eduskunnassa ja rellestää menemään kun ei itse tarvitse pahemmin kuluista harmitella… Eli EI todellakaan saa ostaa seksiä veronmaksajien rahoilla.

Tapahtuiko tämä ko.episodi mahdollisesti ilman lupaa ”työajalla” tai ihan luvallisesti eduskunnanharrastekerhossa ????

Entä keitä muita kuuluu tähän suosittuun verorahojen väärinkäytön harrasteryhmään???

Nimet julki totta kai, koska nyt ovat kaikki epäiltynä! Myös syyttömät, jos niitä on??

Kansanedustajan vaimon nimi pitää julkaista, jotta kaikki tietävät hänen kärsivän seksuaalisesta haluttomuudesta.

Kas kummaa kun kansanedustajat kieltää kansalta kaiken kivan, mutta itse ollaan tekemässä juuri sitä mitä kiellettiin. vittu mitä kaksinaismoraalia…

Oikein! Yksityisyrittäjiä on kannatettava Minun mielestä Verorahoilla olisi jokaiselle kansanedustajalle hommattava oma pikkuhuora

Kuulkaas nyt ihmiset. Niin se vaan on että kansanedustaja on luottamustehtävä. Jos silloin huorissa hypätään niin ei muuta kuin nimi julki. Kansa sitten päättää seuraavissa vaaleissa onko asialla merkitystä vai ei.

#45:
”Eli ko. edustajan tulisi heti ymmärtää luopua paikastaan, koska hän ei ole enää uskottava hoitamaan tehtäväänsä.”
No löytyneekö ko. laitoksesta yhtäkään henkilöä joka täyttää edes nuo kriteerit?

Jos alibi julkaisee kansanedustajan nimen
(tuskin edes tietävät) on ehdottomasti
julkaistava myös huoran nimi.
Koska tuskin hän veroja maksaa tienesteistään
ja sillä on varmaan suurempi yhteiskunnallinen merkitys kun jollain
pienellä taksi ajelulla.
esim. jos pari kertaa kuussa taksilla huoriin
a 20 eur yht.40 eur veronmaksajien piikkin.
taas jos esim. 5 asiakasta/pv a 150 varvi
yht.750/pv ja kuukaudessa 22500 verotonta,
kummassa on suurempi tappio veronmaksajille.
Ei tosin olisi alibin lähtevän tälle
paskalehtilinjalle.

Numero 53: eduskunnassa istuu toistakymmentä kansanedustajaa, joilla on rikosrekisteri. Pahoinpitelyjä, rattijuopumuksia, huumeita, valtiopetoksia. Eli kiinni vaan koko laitos – niinkö ?

Tämä kaveri ei ole rikkonut Suomen lakeja, lähinnä työnantajansa eli Eduskunnan sääntöjä (ja aviolupaustaan, toki)

Ei tarvitse julkaista, on jo kärsinyt rangaistuksensa.

Jos perheellinen kansanedustaja,nimi vaan lehteen sen jälkeen ku vaimo saanu tietää asiasta.Hyväksyn prostituution,mutta sitä tarvis käyttää vaan niiden jotka ei vaki suhteessa..jos vaimo ei anna niin ottaa eron ja vaihtaa toiseen…ite nautin seksistä,jos ei vakisuhteessa voisin tehdä samaa..siinähän tienais leipänsä samalla.

On virkoja joissa edellytetään tiettyä käytöstä ja moraalia. Jos kansanedustajat ovat moraalittomia, sama lakkauttaa koko laitos. Samalla voidaan kieltää lailla avioliittojen solmiminen.

Turha hyökätä Alibi lehteä vastaan.

Miksei kansanedustaja saisi käydä huorissa
jos muutkin saavat.
Ja on se elämä joillain valittajilla pienestä kii.
Jos taksimatka maksaa vaikka 20 euroa,
se jaettuna vaikka kolmen ja puolen miljoonan
veronmaksajan kesken tulee pekkaa päälle
0,0000057 euroa eli ei paljon ainakaan meikäläistä hetkauta. Jos joku pääse tuolla summalla huoriin niin se hälle ilomielin suotakoon.
Ja Alibia kyllä ennen pidetty ihan asialehtenä niin nyt menty seiskan/paskalehden linjoille.

Nimi pitäisi julkistaa, koska kansanedustajuus edellyttää kansan ääniä,
kansanedustaja on rehvastellut eduskunnan maksavan matkat prostituoidun luokse ja se kertoo halusta käyttää virka-asemaansa väärin.Puhumattakaan prostituution tukemisesta sillä prostituutio on naisten hyväsikäyttöä. Nimi pitäisi julkistaa myös siksi, että on naimisissa. Naimisissa olo on hänelle alibi pettää.

Jeannetta Joy ei säkittäydy, ja hyvä niin.

Tuli vaan kommentista 49. mieleeni.

Tuskin tuo nyt ainoa on. Onhan siellä muitakin edustajia. Nimet julki vain. Ei ole laitonta käydä huorissa joten ei ole laitonta kertoa siitä.
Itsekin olen käynyt, ei hävetä yhtään, tuskin yksikään puolue minua kansanedustajaksi ottaisi kun en osaa valehdella mutta kumminkin käynyt olen. Pomo maksoi kaikille Tallinnassa.
Eipä ollut valittamista. Olin kyllä ainoa poikamies porukassa joten jos tauteja olisi tullut niin ei olisi ollut selittämistä muille kuin itselle, kortsuakaan kun en käyttänyt. Testit otettu, ei ole tauteja. Testit otin kun olin suhteessa narkkaritypysen kanssa, hänelle oli tullut tauti.

Valitettavasti ei ole myöskään laitonta rahdata maahan julmettua kasaa neekereitä jotta joka tytölle riittää omansa.
Se ei tietenkään prostituutiota ole kun tytöt eli vanhat leidit maksavat neekereittensä elämän.
Kaksinaismoralismi on vallalla.

Vaaleissa kantsii katsoa noita puolueita jotka kannattaa kansanvaltaa lahjusvallan sijaan eli vaaliliittoa ja muutosta.

…koe, The Stanford Prison Experiment osoitti, mukavastakin ihmisestä voi tulla…

http://www.prisonexp.org/

…melkoinen hirviö, jos hänelle yht’äkkiä annetaan paljon valtaa ilman vastuuta.
Varsinkin jos se kohdistuu vielä herkässä iässä oleviin nuoriin.

Itseäni kiinnostaisi tietää sen verran, onko kyseinen herra julkisissa puheissaan seksibisneksen vastustaja vai kannattaja? Eli siis onko hänen periaatteensa ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.”?

Ihan toisesta asiasta nyt, oli tarkoitus ”Hyysätäänkö rikollisia?”-viestiketjussa sanoa, että tällaiset kurileirit varmaankin…

http://www.turnaboutranch.com/

…tekevät paljon sellaista mikä on välttämätöntä, mutta silti on tarkkailtava ettei mennä liian pitkälle. Sillä kuten tämä…

Ehdottamasti nimi julki! Pitäähän äänestäjän tietää ketä ei ainakaan äänestä! Onhan se ihme jos naimisissa on ja huorissa käy niin jotain vikaa miehessä täytyy olla kun ei oma vaimo riitä seksintyydytykseen!!!Miksi ei eroa vaimostaan jos asiat noin huonosti on!!!

Kansanedustajan ”synneiksi” luen tässä tapauksessa:
1. Perheensä pettäminen
2. Äänestäjiensä mahdollinen pettäminen
3. Etujen(taksi) väärinkäyttö
4. Ihmisarvon loukkaaminen( prostituutio)
5. Harmaan talouden suosiminen
Eli ko. edustajan tulisi heti ymmärtää luopua paikastaan, koska hän ei ole enää uskottava hoitamaan tehtäväänsä.

What about the children?! Won’t somebody *please* think of the children!?

Mutta kyllä se on niin että jos alibi julkaisee tuon kansanedustajan nimen on myös ilotytön nimi julkaistava. On kaikkien etu että saadaan tietää kuka prostituoitu on sellainen johon ei voi luottaa. Lisäksi tyttö on saatava verolle tuloistaan.

Prostituutio on laillistettava jo pelkästään sen takia että valtiolta menee rahoja ohi verotuksen huomattava summa ”harmaan” huoraamisen takia.

Ei muutakun nimi julki niin kansa näkee millaisen edustajan on valinnut edustamaan itseään arkadianmäelle. Naimisissa olevan ei kuulu käydä maksullisilla naisilla ja vielä kulkee veronmaksajien rahoilla sekä leveilee taxi lapuillaan. Munista hirteen tollaset ”m*lkut”!!!

Tasapuolisuuden nimissä;
Eikö olisi reilua, että kansalaisetkin saisivat tehdä em. taksimatkoistaan verovähennykset??? Tai vaihtoehtoisesti maksattaa prostituutio-matkansa kyseisellä kansanedustajalla??
– Verorahojen käyttö on saatava avoimemmaksi, rahathan on Kansalaisten selkänahasta revitty!

Kansalaisten tasa-arvon nimissä myös tavallisen tallaajan naisissa ja muissa hurvitteluissa käynnit pitää liittää vero-ilmoitukseen ja saada niistä hyvitys.
Kyllä oli Tiitisen kannanotto asiaan tuttua hyväveli asennetta, ketään ei haluta tilille vilpillisistä ajoista.
Onkohan tämäkin uutta ”Tiitisen listaa”, joka kieltämättä vaikuttaa aika ”Hooverimaiselta” touhulta.
Nimen julkaiseminen antaisi ratkaisuvallan äänestäjille.

Julkaisuun vaan oli sitten mistä puoleesta vaan. Näiden hyypiöiden kaksinaismoralismi alkaa riittää. Jos käy Kalliossa kastamassa, niin sinne pääsee julkisilla sporalla ja dösälläkin. Vaikka tämä heinähattu olisi landelta pätee silti.

En äänestäisi huorissa kävijää, en myöskään äänestäisi naispuolista prostituution hyväksyjää (esim. Anna Kontula). Eiköhän aika moni suomalainen jaa tämän mielipiteeni, ja asia siis vaikuttaisi äänestyskäyttäytymiseen.

Asialla todellakin on yhteiskunnallista merkitystä. Nimi pitäisi julkaista, koska joka tapauksessa tällainen uutinen aiheuttaa arvailuja ja huhuja netin keskustelupalstoilla poliitikon henkilöllisyydestä.

Mahtaako tää huoraaminenkin mennä eduskunnan harrastekerhon kassasta….

Alibin toimitus vastaa:
Kansanedustajan nimen julkaiseminen ei ole yksinkertainen juttu. Vaakakupissa painavat yksityisyyden suoja ja asian yhteiskunnallinen merkitys. Toisaalta nimen julkaisemiseksi tarvitaan sataprosenttinen näyttö, että juuri ”hän” on prostituoidun tarkoittama kansanedustaja. Näiden kaikkien seikkojen on oltava kunnossa, ennen kuin nimeä voidaan julkaista. Alibi-lehti noudattaa Suomen lakeja, eikä lähde suin päin mustamaalaamaan ketään yksittäistä henkilöä.

Saa ostaa, mutta mielenkiintoinen on koko Alibi – lehden seksiostojuttu, oliko se kokonaisuudessaan keksitty mainoskikka vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa? Sitä pohdin. Entäpä, jos se olikin näin:

Jos asiassa olisi perää, niin Alibi olisi pikaisesti ao. kansanedustajan nimen julkaissut. Miksi? Koska muuten muut lehdet kaivaisivat kuitenkin tiedon esille. (Niinhän Alibikin kaivoi.)

Millainen tämä kuvitteellinen tarina siis olikaan:
1. on uhri: prostituoitu opiskelijaneitonen, joka herättää sympatiaa ja mielenkiintoa.
2. on konna: ”tunnettu” poliitikko, kansanedustaja – joka jopa leveilee sillä, että taksilla ajelee ”uhrin” luona, ja kansa maksaa.
3. Nainen ei anna poliitikon nimeä.
4. Kuitenkin Alibi ao. poliitikon nimen saa selville (huom. muut lehdetkö eivät ole vieläkään saaneet) !!!!
5. Jatkoa lupaava lopetus: poliitikolle soitetaan – hän valittelee huonoa kuuluvuutta ja sitten puhelu katkeaa. … Asia jää ikään kuin ilmaan leijumaan … odottamaan lehden seuraavaa numeroa..

6. Ja sitten iso uutinen Alibi ”harkitsee” poliitikon nimen julkistamista.

Vahva veikkaus: Alibi päätyy ”harkinnan” jälkeen siihen, että ao. poliitikon nimeä ei julkaista.

Miksi?

Koska koko juttu oli vain mainoskikka.

Näin minä luulen.

Nimiä julkisuuteen avoinmuuden nimissä – löytyyköhän alibilta munaa vai ammutaanko vain puskista

Kyllä, nimi on julkaistava. Kyseessä on yhteiskunnallinen, kansaa edustava tehtävä joten tämän vuoksi nimen julkaiseminen on välttämätöntä.

Minäkin alan tilaamaan alibia heti jos nimi julkaistaan. Huorissa käyminen ei häiritse tippaakaan, mutta taksiedun käyttäminen ja sillä kerskaileminen osoittaa jo sen verran ettei jatkossa ole toivottavaa eduskunnassa nähdä.

Verorahoilla huristelee, vastuutonta touhua! Eduskunnan rappusille viikoksi arestiin istumaan ja taksirahat korkoineen takaisin.
Siis nimi ehdottomasti julki.

Nimeä vaan kehiin, kun verorahoilla käy huorissa. Ja olisi ihan oikeutettua tämän kansanedustajan perheenkin puolesta tietää. Ei semmoista varmaan antaaksi antaa voi…

Taas yksi, jonka aivot on jalkojen välissä, ja
tällaiset saa päättää tärkeistäkin asioista. Ai kamala.

Jos/kun seuraava Alibin numero lupaa paljastaa tuon edustajan, on oltava ripeänä myyntipisteissä ehtiäkseen lehden saada. Nyt nostetaan Alibin myyntilukuja roimasti.

Jos maksaa kaiken omilla rahoilla, tehkööt mitä
haluaa. Ei missään tapauksessa verorahoilla!’
Ja eikä omalla ajalla!
Nimi kehiin vaan!

Ostakoon pimparellaa, jos sitä on tarjolla, mutta omalla ajalla, omalla rahalla ja omilla kyydeillä. Joten, jos Alibilla on tietoa, niin nimiä kehiin. Voivat äänestäjät jatkossa tehdä omat päätelmänsä.

Tottakai kansanedustaja saa huorissa käydä,
tämä ei varmasti ole ensimmäinen eikä viimeinen. Nainen vaan teki karhunpalveluksen
ammattikunnalleen (suomalaisille) kertomalla tästä lehdelle (vai liekö keksitty juttu,pitääkö Alibinkin yrittää nostaa myyntiä
Seiska lehden tapaisella humpuukilla), saattaa
asiakaskunta hälvetä kotimaisilta huorilta
kun niihin ei voi luottaa. Moni kotimaista
suosinut varmaan siirtyy rajan takaa tuleviin.
Toki tämän huoran nimi ja kuva ja osoite
julki niin opisekelukaverit, vanhemmat ym.
tietävät millä neiti lisäansioita tienaa.

Juu, ei kiinnosta verovaroin maksaa kenenkään sian panemisia. Muutoin olkoon yksityisasia, mutta taksin käytön takia mulkeron nimi julkiseksi.

KANSANEDUSTAJA suosii rikollisuutta!

Niin, miksi?

Miksi kansanedustajan rikollisiin puuhiin ei puututa. Huoran kännykkähistorialla selviäisi erittäin helposti kuka kansanedustajistamme on tämä rikollinen. Kaksi kansanedustajaa tulee mieleen ylitse muiden

””IL Ilotytön raju väite: Hän käy säännöllisesti
Kansanedustajan taksiajoja ei selvitetä
Perjantai 3.9.2010 klo 16.04

Eduskunnan virkakoneisto ei aio reagoida nuoren prostituoidun Alibi-lehdessä esittämiin kohuväitteisiin.””

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010090312285627_uu.shtml

Ei se Alibi minun nimeäni tiedä, ovat vain niin tyhmiä, että luulevat minun ottavan yhteyttä ja koittavan kiellellä nimen julkaisua.
Odottakaa vaan, mutta älkää pitkästykö.

Osoittaa jo aikamoista moraalittomuutta, että perheellinen kansanedustaja käy maksullisen naisen luona ja reissunsa maksattaa veronmaksajilla! Enpä äänestäisi mokomaa jos tietäisin kuka on kyseessä. Itse on soppansa keittänyt.

enemmän häiritsee ku puppelit asoista päättää.. kuhan nyt ite maksais lystinsä..

Tuo ilotyttö on vain uhri joka taloudellisen pakon edessä joutuu myymään itseään. Kansanedustajan nimi olisi paljastettava ja hänet pitäisi erota välittömästi eduskunnasta.

jos kansanedustaja paljastetaan niin olisi ihan tasa arvoista myös paljastaa kuvan kera myös tämä maksullinen nainen

Onko sekin mahdollisuus olemassa, ettei tuo panostaja saaa omaltaan enää, kun on niin huono siinä puuhassa?

Kyllä kansanedustajan pitäisi jo tietää mitä Suomessa saa, ja mitä ei saa tehdä. Jos nimi tulee esille, kukaan täysjärkinen ei sitä ihmistä enää äänestä. Jos vaimonsa ohella käy maksullisissa, ja on vielä lapsiakin kotona, niin, kyllä se miehestä ja sen arvomaailmasta jo aika paljon kertoo.

Vaikka jokaisella on oikeus seksiin, tai ainakin pitäisi olla, kyllä kansanedustajan täytyy hieman miettiä mitä tekee ja kenen kanssa. Nimi vaan esiin. Kansanedustajan ammatti on julkinen. He ovat julkisuushenkilöitä ja heistä onkin pykälä, joka sanoo, että heillä on vähemmän yksityisyyttä kuin ”tavallisella” ihmisellä.

Jälleen kerran ”ns. kansanedustaja” käytti kansalta saamansa valtakirjaa.Toivon mukaan on saanut edes jonkin persetaudin…

Mielestäni tämän prostituoidun nimi ja puhelinnumero voitaisiin julkaista samalla. Olisihan se kiva ”renkinä” polkea ”herran” naista..

Ei ole missään eritelty ettei nimenomaan kansanedustaja saisi ostaa seksiä siinä missä kuka tahansa.

Se joka ryhtyy julkiseen toimeen, tietää varsin hyvin että lehdistöä kiinnostaa tällaiset jutut, joten turha nimeä on varjella. Ainoa kysymys joka tulisi esittää: ”Miksi ajelet temmi sojossa meidän rahoilla?”

Se että kävi huorissa ja vaimon mielipide varmasti kiinnostaa, mutta kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista. Mutta kuten sanottu, henkilö tietää olevansa vapaata riistaa.

Seksin ostaminen ole Suomen lakien mukaan rikos! Moraalisesti se on tuon tason äijältä varsin rankka väärinkäytös, vaikka toki kaikki me tiedämme, että juuri kansan valitut ovat joka tavalla varsinaisia törkimyksiä. Onhan näistä kuultu ja luettu uutisia harva se päivä iät ja ajat. Meininki ei ole muuttunut, ei ainakaan terveempään suuntaan.
Nimet esiin ja pallit pölkylle. Päälle potkut perseelle eduskunnasta!

Eikös kyseessä ole rikos, vitusta maksaminenhan kiellettiin, vai eikö koske kansanedustajia????

Kyllä on täynyt olla aika mulkku kansanedustaja ku meni vakihuora kääntämään takkia. Raha ei tainnu tällä kertaa merkata yhtään mitään jos on menny liian pitkälle… Onneksi on rehellisiä huoria täälä Suomessa jotka puhuu suunsa puhtaaks! Kerskailija irstailija kansanedustajalle kunnolla kuonoon! Ensin siellä päätetään mitä ei saa tehdä ja sitten mennään ja tehdään. Ilman vaimon lupaa se oli kyllä mun mielestä rikollista toimintaa!

Kansanedustajan seksielämä on hänen täysin oma asiansa. Prostituoidun palveluiden käyttämisessä ei ole mitään laitonta(/pahaa) kunhan hän ei ole parituksen uhri tai alaikäinen. Jos kansanedustajalla on munaa tehdä päätöksiä/aloitteita ja vaikuttaa, jotta maailman vanhin ammatti säilyy Suomessa laillisena, niin mies(tai nainen) on kansanedustaja isolla K:lla.

Tosiasia kuitenkin on, että viherpiipertäjät ja femakot(feministi emakko) tekisivät kansanedustajan elämästä helvetin ja estäisivät kaikin tavoion kansanedustajan uudelleen valinnan, jos henkilön nimi julkistetaan. Eli toivon suuresti, että henkilön identiteettiä ei paljasteta edes alibin tulevassa numerossa, vaan ihmisen yksityisasiat jätetään yksityisiksi.

Miltä alibin toimituksesta tuntuisi, jos heidän seksipartnerinsa julkistaisivat jokaisen aktin ykstyiskohdat???

Sehän on hyvä juttu että kansaa edustaa kaltaisensa ihmiset eikä mitkään eunukit.

Ilotytöllä saa käydä jos on vaimon lupa. Veronmaksajien rahoilla ei pidä huristella oman munan asioilla.