Poliisi etsii surmaajaa Jyväskylässä: Ohikulkija löysi naisen ruumiin laukusta

Jyväskylän Taka-Keljontien maastosta löytyi lauantaina 8.1.2011 kello 13.30 aikaan naisen ruumis. Ohikulkija oli kiinnostunut tienpenkassa olleesta suurikokoisesta laukusta. Hänen avattuaan laukun sieltä paljastui ihmisen jalka. Löytäjä ilmoitti havainnostaan välittömästi poliisille.

Laukku siirrettiin löytöpaikalta sairaalaan, ja kävi ilmi, että siihen oli pakattu naisen ruumis. Vainaja on tunnistettu ruumiinavauksen yhteydessä. Hän on 25-vuotias Lahdesta kotoisin oleva nainen, joka on viettänyt viime ajat jyvässeudulla.

Poliisi on tähän mennessä suorittanut tutkimuksia vainajan löytöpaikalla ja kuulustellut useita henkilöitä. Tutkimuksissa on paljastunut, että vainaja oli surmattu muutamaa päivää aikaisemmin ja että hänet oli tuotu löytöpaikalle laukussa myöhemmin. Todennäköinen tapahtumapaikka on sittemmin saatu selvitettyä.

Teksti:Mika Lahtonen