Poliisi: Tällä miehellä oli kaikki pielessä!

Poliisi bongasi viime yönä autoilijan, jolla oli kaikki mahdollinen pielessä. Vuonna 1976 syntynyt forssalaismies pakeni poliisia henkilöautolla Forssan keskustassa neljän aikaan aamuyöllä. Pakeneva auto ajoi kaupungin keskustassa, jossa on neljänkympin nopeusrajoitus, noin sataa kilometriä tunnissa. Auto heittelehti välillä ja oli törmätä vastaan tulleen auton kylkeen. Auto kääntyi valtatieltä Somerontielle. Poliisiauton painostuksesta auto teki u-käännöksen ja törmäsi toisen poliisipartion asettamaan piikkimattoon. Autosta puhkesi kolme rengasta.

Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,51 promillea. Sama kuljettaja oli syyllistynyt muutamaa tuntia aikaisemmin kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Nyt hänen todettiin uusineen tekonsa ja samalla hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen ja liikennerikkomukseen, kun ei pysähtynyt poliisin pysäytysmerkkiin.

Miehen käyttämä auto oli katsastamaton. Mies otettiin kiinni ja kuulusteltiin. Asia käsitellään aikanaan oikeudessa.

Teksti:Mika Lahtonen