Poliisi: Tätä on luvassa itsenäisyyspäivänä!

Helsingin poliisilaitokselle on ilmoitettu itsenäisyyspäivänä järjestettäväksi useita kulkueita ja mielenosoituksia. Poliisi turvaa tapahtumia eri puolilla kaupunkia.

– Lähtökohta on, että juhlapäivä sujuu turvallisesti ja poliisi on kaupungilla turvaamassa tasapuolisesti kaikkien juhlapäivää. Mikäli joku kuitenkin vaarantaa toiminnallaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta, tai mikäli ilmenee mitään väkivallan uhkaa, puuttuu poliisi uhkaavaan toimintaan matalalla kynnyksellä, toteaa ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisilta on kysytty itsenäisyyspäivän alla, miksi tiettyjen tahojen sallitaan järjestää mielenosoituksia tai miksei jotain tiettyä mielenosoitusta kielletä ennalta.

– Poliisin toiminta perustuu lakiin. Poliisin tehtävä ei ole ottaa kantaa siihen, minkä asian puolesta mieltä osoitetaan tai onko joku mielipide oikein tai väärin. Perusoikeudet, kuten muun muassa kokoontumisvapaus, koskevat yhtäläisesti kaikkien mielipiteiden edustajia ja nämä perusoikeudet on määritelty laissa, Kujala selventää.

Oikeus osoittaa mieltä on turvattu perustuslaissa. Poliisi ei voi kieltää ennalta mielenosoitusta, ellei siihen ole olemassa lainsäädännöllistä perustetta. Lain mukaan poliisin on turvattava oikeus kokoontumiseen ja huolehdittava, ettei kenenkään perusoikeuksia rajoiteta. Mielenosoituksesta tulee tehdä ilmoitus poliisille vähintään kuusi tuntia ennen tapahtuman alkua.

Poliisi pyrkii saamaan keskusteluyhteyden mielenosoitusten järjestäjien kanssa ennakkoon, jotta pelisäännöt ovat kaikille selvät. Ennalta ilmoitetut mielenosoitukset saattavat poikia myös vastamielenosoituksia.

– Myös vastamielenosoituksen järjestämiselle pitää olla riittävä mahdollisuus kuitenkin kohtuuttomasti toista mielenosoitusta häiritsemättä. Myös vastamielenosoituksista tulee ilmoittaa poliisille etukäteen. Valitettavasti näin ei kuitenkaan aina tehdä, Kujala toteaa.

Poliisi keskeyttää tarvittaessa mielenosoituksen

Tarvittaessa poliisi voi keskeyttää mielenosoituksen, jos siitä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle, omaisuudelle tai ympäristölle.

Poliisi muistuttaa, että kokoontumislain mukaan mielenosoituspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa pitää hallussa ampuma-asetta, räjähdysainetta, teräasetta tai muuta sellaista esinettä tai ainetta, jota on perusteltua aihetta epäillä voitavan käyttää henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen tekemiseen.

– Itsenäisyyspäivä on hieno ja arvokas juhla. Juhlitaan kaikki sen mukaisesti, Kujala toteaa.

Itsenäisyyspäivän mielenosoitukset ja kulkueet sekä Linnanjuhlat aiheuttavat poikkeuksia liikenteessä. Näistä poikkeuksista tiedotetaan tarkemmin maanantaina 5.12.

Itsenäisyyspäivän kulkua voi seurata Helsingin poliisilaitoksen Twitter-tililtä.

 

Teksti: mikalahtonen