Poliisi varoittaa: Kipulaastari tappanut jo kaksi ihmistä

Varsinais-Suomen poliisilaitoksen tietoon on runsaassa kuukaudessa tullut kaksi kuolemantapausta, joissa henkilön epäillään käyttäneen Durogesic-kipulaastarin sisältämää lääkettä suonensisäisesti.

Laastareita käytetään pitkäaikaisten, esimerkiksi syöpäkipujen hallintaan. Koska laastarissa olevan vaikuttavan aineen, fentanyylin on imeydyttävä laastarista ihon läpi usean vuorokauden ajan, on laastareiden sisältämä lääkkeen kokonaismäärä hoidolliseen kerta-annokseen nähden suuri.

Lääkkeen ottaminen ohjeiden vastaisesti suonensisäisesti tai muulla tavalla aiheuttaa hengenvaaran hengityksen lamaantuessa. Fentanyyli on 100-200 kertaa voimakkaampi kuin esimerkiksi heroiini. Kuolemantapauksiin epäillään liittyvän myös alkoholin käyttöä. On huomioitava, että alkoholi ja eräät rauhoittavat lääkeaineet lisäävät fentanyylin hengityslamaa.

Tapaukset ovat edelleen tutkinnassa ja oikeuslääketieteelliset tutkimukset ovat osin kesken. Poliisi varoittaa kipulaastarin väärinkäytön aiheuttamasta hengenvaarasta.

Teksti:Mika Lahtonen