Poliisiylijohtaja Paatero: ”Toimittajien lähdesuoja on turvattava”

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero pitää tiedotusvälineiden lähdesuojaa tärkeänä.

– Ymmärrän hyvin lähdesuojan periaatteellisen merkityksen. Olen nimittäin itsekin sitä mieltä, että harkinta sen murtamisesta on syytä tehdä todella tarkkaan, Paatero toteaa Poliisi-lehden verkkosivulla julkaistussa blogissaan.

Hänen mielestään tiedotusvälineiden on myös saatava seurata ja arvioida poliisin toimintaa. Se kuuluu demokraattisen valtion perusperiaatteisiin.

– Toisaalta on selvää, että poliisi ei saa päästää mediaa yksityisen rauhan piiriin, vaan siitä päättää tämä taho itse. Harmaata aluetta on aivan riittävästi, hän toteaa.

Poliisin tietovuotoja Paatero ei hyväksy.

– Sellaista kannanottoa en kuitenkaan missään olosuhteissa hyväksy, jonka mukaan on hyvä, että poliisi vuotaa salaisia asioita, jotta niistä saadaan tietoa. Kyllä poliisin on kaikessa toiminnassaan noudatettava lakeja. Salassa pidettävien tietojen vuotaminen medialle on rikos, josta on muiden rikosten tapaan jouduttava vastuuseen, Paatero toteaa.

Teksti:Mika Lahtonen