Porvoon kolmoissurmaaja mielentilatutkimukseen

Porvoossa McDonaldsin autokaistalla viime heinäkuussa kolme ihmistä ampunut Esa Åkerlund määrättiin hetki sitten Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöksellä mielentilatutkimukseen ja vaarallisuusarviointiin.

Åkerlund riitaantui toisen autoseurueen kanssa heinäkuussa, kun osapuolille tuli kinaa auton tehoista. Åkerlund ampui kolme ihmistä kuoliaaksi, jonka jälkeen hän pakeni paikalta.

Syyttäjä vaatii Åkerlundille 15 vuoden vankeusrangaistusta kolmesta taposta. Syyttäjä vaatii lisäksi, että Åkerlundin on istuttava tuomio päivästä päivään.

Käräjäoikeus katsoi tänään antamallaan päätöksellä, että Åkerlund on syyllinen kolmeen henkirikokseen. Hän on itse myöntänyt syyllistyneensä tappoihin ja ilmoittanut oikeudenkäynnissä katuvansa tekojaan.

Teksti:Mika Lahtonen