Sellipalon sytyttäjä jäi kiinni

Tampereen poliisivankilassa viime perjantaina sellipalon sytyttänyt ja lauantaina sairaalasta karannut sekä Alibin toimitukseen haastatteluaan tarjonnut tutkintavanki on jäänyt kiinni. Poliisin mukaan hän jäi kiinni ajoneuvosta normaalin valvonnan yhteydessä.

Kolmekymppinen mies jäi Alibin saamien tietojen mukaan kiinni Tampereen keskustassa. Siellä hän oli myös soittaessaan Alibin toimitukseen sunnuntaina ja maanantaina. Mies olisi halunnut kertoa haastattelussa, kuinka helppoa karkaaminen oli.

Mies joutui sairaalaan hengitettyään palokaasuja sellissään papereiden sytyttämisen jälkeen. Viikonloppuna järjestettiin Tampereella useita tapahtumia, jotka sitoivat poliisivoimia. Niinpä poliisissa tehtiin päätös, ettei sairaalassa olleelle vangille järjestetä vartiointia. Tieto hoidossa olevasta vangista tuli yllätyksenä myös sairaalan henkilökunnalle. Poliisin ja sairaalan välillä on ollut tietokatkos.

Karkuri soitti Alibin toimitukseen kymmenkunta kertaa. Toimituksemme olisi suostunut jutun tekoon sillä ehdolla, että hän antautuu. Siihen karkuri ei suostunut.

– Haluan nyt jonkin aikaa olla täällä siviilissä, hän sanoi.

Karkaamisestaan mies totesi, että ”ovet olivat auki, ei tarvinnut kuin kävellä ulos”.

Karkuri olisi halunnut rahoittaa pakomatkaansa haastattelupalkkiolla, mutta Alibi kieltäytyi yhteistyöstä.

Mies on toimitettu takaisin Tampereen poliisivankilaan.

Teksti:Mika Lahtonen