Tunnettu dekkaristi luotisateessa

Uusimmassa Alibissa on julkaistu dekkaristi Wexi Korhosen haastattelu miehen hurjasta Kenian matkasta. Tamperelainen kirjailija sai houkuttelevan tarjouksen Keniaan. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet suunnitelmien mukaan, sillä Korhonen joutui pakenemaan maasta paikalliset asemiehet kannoillaan.

Wexi Korhosen tositarina ulottuu muutaman vuoden taakse.

– Tuttu liikemies tarjosi minulle tilaisuutta lähteä Keniaan muutamaksi kuukaudeksi valvomaan hänen käytössään ollutta leiriä. Samalla minun piti olla vahtimassa talon rakentamista ja huolehtia muutenkin liikemiehen eduista.

Paikka sijaitsi ylänköalueella noin 2 000 metrin korkeudella Nyerin kaupungin ulkopuolella.

Wexin matkaa ei pidetty turvallisena.

– Pian opin huomaamaan, että valkoista miestä huijattiin kaikessa mahdollisessa.

Lopulta Wexin olot kiristyivät Keniassa niin, että miehen oli pakko paeta. Renkiinsä kyllästynyt isäntä hankki paikalliset asemiehet jahtaamaan Wexiä, joka pakeni kohti Nairobia ja sieltä Lontooseen.

Lue tiivistunnelmainen seikkailutarina uusimmasta Alibi-lehdestä.

Teksti:Mika Lahtonen