Volvo Markkanen palasi vankilaan!

 Alibi vei yhden Suomen tunnetuimmista rikollisista, Matti ”Volvo” Markkasen, verestämään muistoja Sörkan vankilaan. Sieltä hän löysi myös oman vanhan sellinsä.

– Tuolla se on, kolmannessa kerroksessa ja oikealta kolmas selli. Siellä lusin pitkään ja siitä sellistä lähdin pakomatkalle syyskuussa 1980, Volvo kertoi Alibille.

Volvo markkanen syyllistyi vuosien aikana satoihin rikoksiin.

– Ne alkoivat jo 1960-luvun lopulla.

Varsinainen ”aktiiviura” kesti kaksi vuosikymmentä. Viimeiseltä lyhyeltä tuomiolta Volvo vapautui vuonna 1996. Hän on nyt 75-vuotias.

Volvo Markkasen mielenkiintoinen tilitys rikosvuosistaan on luettavissa Alibin printtiversiosta.

Teksti:Mika Lahtonen