Yhteispohjoismainen takaa-ajo Ruotsista Suomeen

Varhain tänä aamuna tapahtui läntisellä rajalla yhteispohjoismainen takaa-ajo, jossa Ruotsin ja Suomen poliisit jahtasivat norjalaisia autovarkaita.

 Varastivat auton Jällivaarasta

Ruotsin Jällivaarasta alkanut anastetun auton taka-ajo päätyi lopulta ajoneuvon pysäytykseen noin viisi kilometriä Suomen puolelle Karesuvannon alueella. 

Poliisien yhteistoimintaa

Jällivaaran poliisin avuksi taka-ajoon yhtyi poliisipartio Haaparannalta ja partio Kiirunan poliisista. Kolme poliisipartiota kintereillään kaksi alle 30-vuotiasta norjalaismiestä kääntyivät Karesuvantoon tullessaan pohjoiseen. Muoniosta tullut suomalainen partio liittyi mukaan Suomen puolella

Bensiini loppui

Noin 30-vuotiaat norjalaiset vorot jäivät kiinni viisi kilometriä Suomen puolella ajettuaan, kun heidän autostaan loppui bensiini. Norjalaismiehet ovat Ruotsin poliisin huostassa ja heitä epäillään useista rikoksista.

 

 

 

Teksti: Alibi.fi