Au pairin palkkaaminen osoittautui karmeaksi virheeksi – tuomittu rikollinen luikerteli lapsiperheiden elämään!

Iso-Britanniassa on saatu päätökseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän rikosvyyhdin oikeuskäsittely. 28-vuotias Aaron McWilliams tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Tuomittu työskenteli au pairina lukuisissa lapsiperheissä vuosien 2012 ja 2017 välisenä aikana. Hänen todettiin käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen yhteensä 24 lasta. Yhtä lukuun ottamatta kaikki uhrit olivat poikia. He olivat iältään neljäkuukautisesta vauvasta neljätoistavuotiaaseen teiniin. Perheet asuivat Iso-Britanniassa, Saksassa ja Italiassa. Tuomittu on alun perin kotoisin Irlannista.

McWilliams sai ensimmäisen tuomionsa jo vuonna 2016. Tuolloin hän oli käyttänyt hyväkseen neljävuotiasta lasta. Vain muutaman viikon kuluttua ehdonalaiseen päästyään tuomittu hakeutui uuden lapsiperheen palvelukseen. Siellä hän käytti hyväkseen niin ikään neljävuotiasta lasta. Kyseisen tutkinnan yhteydessä miehen puhelinta alettiin käydä läpi ja koko vastenmielinen vyyhti paljastui.

Puhelimesta löytyi 2 472 lapsipornokuvaa. Tuomittu oli kuvannut hyväksikäyttötilanteet. Kuvien perusteella tavoitettiin 22 uhria edellisiin kahteen tuomioon liittyvien lisäksi. Ainoastaan yksi uhreista jäi tunnistamatta.

Lähde: Mirror.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: au pair, lapsen raiskaus, lapsiporno, Seksuaalinen hyväksikäyttö