Järkyttävällä tavalla koulukiusattu 14v vantaalaistyttö: Laserosoittimella silmään, kiusaaja pääsi pälkähästä

Puoli vuotta sitten vantaalaisäiti kertoi medialle 14-vuotiaan tyttärensä rajusta koulukiusaamisesta, jota oli jatkunut pitkään. Lopulta tyttöä osoitettiin laserilla silmään ja hän oli vaarassa menettää näkönsä.

Nyt äiti on kertonut tyttärensä lohduttomista kuulumisista ja päivittänyt tilannetta.

Kiusaaja jatkoi koulussa, mutta kiusaamisen uhri siirrettiin yksityisopetukseen. Sekin on nyt päättymässä ja tilanne on avoin, sillä yksityisopettaja lopetti toimessaan. Tytön silmä on hyväksi onneksi parantunut, mutta henkinen kantti ei. Lapsi käy edelleen traumaterapiassa.

Yhteistyö ja keskustelu koulun ja varsinkaan rehtorin kanssa ei kuulemma toimi vieläkään. Tyttö unohdettiin täysin eikä häntä kutsuttu edes todistustenjakotilaisuuteen. Äiti on yrittänyt tavoitella rehtoria, mutta hän ei vastaa. Kiusaajan perhe ei koskaan tullut sovittelutilaisuuteen eikä ole suostunut maksamaan korvauksia. Lue jutun uusimmat käänteet ja koko tarina nykypäivän kiusaamis-Suomesta täältä.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: koulukiusaaminen, laser, Vantaa