Moottoripyörä törmäsi yleisöön Kuopiossa

Eilen illalla poliisi hälytettiin Kuopiossa sijaitsevalle Neulamäen teollisuusalueelle. Kansalainen ilmoitti, että paikalla oli häiritsevää kaahailua ja keulimista. Poliisin saapuessa teollisuusalueella oli noin sata henkilöä, jotka olivat liikenteessä mopoilla, moottoripyörillä ja autoilla. Moottoripyöriä oli tuotu myös perävaunuissa muun muassa Jyväskylästä.

Virkavallan puututtua ilmoittamatta järjestettyyn mopomiittiin porukka ei kuitenkaan lähtenyt kotimatkalle, vaan he olivat siirtyneet Kaatopaikantielle. Eipä kauaakaan, kun hätäkeskukseen soittettiin jälleen.

17-vuotias nuorukainen oli ajanut moottoripyörää seisten ja törmännyt vieressä ajaneeseen toiseen moottoripyörään. Iskun seuraksena hän oli pudonnut pyörän selästä. Moottoripyörä jatkoi matkaa ilman kuljettajaa ja törmäsi yleisöön. Osuman sai kolme henkilöä ja heistä kaksi sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Itä-Suomen poliisilaitoksen yleisjohtajana toimiva komisario Ilpo Kortelainen korostaa asianmukaisten ilmoitusten tekemisen tärkeyttä.

– Mikäli tämäkin mopomiitti olisi pidetty järjestäytyneesti ja laadittu erillinen turvallisuussuunnitelma sekä toimittu sen mukaan, niin tämän iltainen onnettomuus olisi vältetty. Nyt kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja mahdollisesti vamman tuottamuksesta.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Kuopio, mopomiitti, onnettomuus