YouTube-videoissa kaikki näytti täydelliseltä – todellisuus oli hyytävä!

Yhdysvaltain Maricopassa on paljastunut järkyttävä lasten kaltoinkohtelutapaus. Pääepäilty on lasten 48-vuotias adoptioäiti.

Naisella on seitsemän adoptiolasta, kaikki iältään alle kymmenvuotiaita. Naisen täysi-ikäinen biologinen tytär otti yhteyttä poliisiin ja kertoi, ettei kaikki ole lapsiperheen kodin seinien sisäpuolella kuten pitäisi.

Tutkinnassa on käynyt ilmi, että lapsia on pahoinpidelty esimerkiksi lyömällä ja suihkuttamalla pippurisumutetta heidän sukupuolielimiinsä. Lisäksi heidän syömistään, juomistaan ja vessassa käyntiään on rajoitettu, jopa useiden päivien ajan kerrallaan. Lapsia on myös rankaistu pitämällä päätä veden alla tai lukitsemalla kaappiin.

Uutinen on kohahduttanut rapakon takana erityisesti siksi, että nainen on suhteellisen tunnettu henkilö. Hän on esitellyt perheen elämää omalla Fantastic Adventures -YouTube-kanavalla. Videoita on katsottu miljoonia kertoja ja tilaajia on ollut jopa 800 000. Videoilla on ollut nähtävissä lasten hassunhauskoja esityksiä, jotka ovat nyt poliisin mukaan paljastuneet äidin painostuksen aikaansaannoksiksi.

Äiti on pidätetty. Hänen lisäkseen kiinni on otettu naisen kaksi täysi-ikäistä biologista poikaa, koska nämä eivät ole ilmoittaneet havaitsemastaan kaltoinkohtelusta.

Asiasta uutisoi New York Post -lehti.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: lapsen kaltoinkohtelu