Tangoprinsessan vainoajalle tuomio: mies esitti kuolemansairasta!

Tangoprinsessa Nina Åkerman joutui turvautumaan poliisiin faninsa takia. Vuonna 1949 syntynyt mies seurasi Åkermania ensin keikkapaikalta toiselle, missä ei tietenkään ollut mitään moitittavaa. Yhtäkkiä tangoprinsessa alkoi kuitenkin huomata, että mies ilmestyi hänen elämäänsä muuallakin.

– Eräänä päivänä hän tuli kotiovelleni pullapussin kanssa, Nina Åkerman kertoo.

Mies tuomittiin joitakin kuukausia sitten lähestymiskieltoon, mutta tänään perjantaina oli tuomion vuoro vainoamisesta. Mies tuomittiin 70 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan tekee 1260 euroa. Sakkotuomio on asteikon yläpäästä. Lisäksi mies määrättiin maksamaan Åkermanille 1500 euroa henkisestä kärsimyksestä, todistelukustannukset ja oikeudenkäyntikulut.

Syyttäjän mukaan mies oli saanut manipuloitua Åkermanin luulemaan, että mies on kuolemassa. Tuolloin Åkerman oli kokenut, että hänen täytyy jaksaa pitää yhteyttä mieheen. Kyse ei enää ollut tavallisesta fanituksesta, vaan miehen Åkermaniin kohdistama ihailu oli muuttunut epäterveeksi.

Tangoprinsessan kokemasta vainoamisesta ja sen uskomattomista vaiheista lisää uusimmassa Alibin printtilehdessä.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus, Nina Åkerman, sakko, vainoaminen