Body-tagin alkuskriptit

15-vuotiaalle tytölle syyte ikätoverinsa murhasta: Näin karu on Seinäjoen teinisurman syyte!

Seinäjoella 28. huhtikuuta tapahtuneen teinisurman oikeuskäsittely alkoi tänään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Oikeus käsittelee 15-vuotiaiden tyttöjen välistä tapahtumasarjaa suljetuin ovin, mutta julkisti kuitenkin haastehakemuksen, josta selviää koko tragedian motiivi.

Kihlakunnansyyttäjä Kimmo Lampisen mukaan murhasta syytetty 15-vuotias tyttö ryhtyi jo maaliskuussa käymään keskustelua väkivallan kohdistamisesta samanikäiseen uhriinsa. Syyttäjän mukaan tyttö suunnitteli uhrin tappamista myrkyllä. Syynä oli tyttöjen kiinnostus samaan poikaan ja surmaajan pyrkimys raivata kilpailija pois ”markkinoilta”.

Syytetyn ajatuksena oli viedä uhri kotiinsa ja myrkyttää hänet siten, että hän kuolee siihen myöhemmin.

Viimeistään viikonlopun 25.-26.4.2015 aikana syytetty on päättänyt surmata uhrinsa. Tyttö on valinnut tuulilasinpesunesteen myrkytysaineeksi. Hän on kaatanut sitä perheen talon autotallissa pulloon ja vienyt sen sisälle asuntoon.

Kun 28.4.2015 koitti koulupäivä, syytetty houkutteli uhrin mopoautonsa kyytiin ja sai hänet tulemaan kotiinsa. Siellä tyttö tarjosi luokkakaverilleen mehua, johon hän sekoitti tuulilasinpesunestettä. Kun uhri oli juonut mehua, sivumaku oli paljastunut ja uhri jätti juomisen kesken.

Myrkyttämisen epäonnistuttua syytetty ryhtyi toteuttamaan uhrin tappamista toisella tavalla. Syytetty pyysi uhria istumaan olohuoneen lattialle, peitti hänen silmänsä siteellä ja sai hänet menemään selälleen lattialle kuuntelemaan musiikkia ja rentoutumaan.

Uhrin maatessa silmät sidottuina lattialla syytetty haki keittiöstä keittiöveitsen. Syytetty meni uhrin viereen ja löi veitsellä tätä rintaan. Lyömisen jälkeen uhri nousi istumaan, tajusi tilanteen ja pyysi apua. Syytetty löi tämän jälkeen uhria veitsellä selkään. Jonkin ajan kuluttua, kun uhri on yrittänyt konttaamalla pakoon, syytetty löi häntä veitsellä uudelleen selkään. Uhrin jäätyä vatsalleen lattialle syytetty käänsi hänet selälleen ja löi vielä veitsellä rintaan.

Veitsellä lyöntejä on ollut kaiken kaikkiaan kuusitoista. Lyönneistä kymmenen on kohdistunut etupuolelle ja kuusi selän puolelle. Etupuolen haavoista viisi ja selkäpuolen haavoista kaksi on ulottunut rintakehän sisälle vahingoittaen sydäntä, keuhkoja ja henkitorvea.

Puukottamisen jälkeen 15-vuotias tyttö soitti isälleen kertoen tapahtumista. Tämän myötä paikalle hälytettiin pelastushenkilökuntaa, mutta uhri oli tällöin jo menehtynyt.

Uhrin perus- ja välittömäksi kuolemansyyksi on todettu useat rintakehän pistohaavat ja niihin liittyvät vammat sydämessä ja keuhkoissa.

– Teko on tehty vakaasti harkiten ja erityisen raa´alla ja julmalla tavalla. Ja kun otetaan huomioon rikokseen johtaneet seikat, on rikos myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kihlakunnansyyttäjä Kimmo Lampinen totesi.

Syyttäjä vaatii teinitytölle nuorena henkilönä tehdystä murhasta vähintään 10 vuoden vankeusrangaistusta.

Teksti:Mika Lahtonen