28v mies potki kapakkareissulla isäänsä päähän – uhri kuoli oltuaan viisi viikkoa koomassa

Tällä viikolla Iso-Britanniassa käsiteltiin raakaa väkivallantekoa, joka johti 51-vuotiaan miehen kuolemaan.

Neil Badrock, 28, lähti viime toukokuussa juhlimaan, kun ravintolat olivat saarivaltiossa ensimmäistä kertaa auki koronasulun jälkeen. Hän oli ryypännyt Kirkbyssa sijaitsevassa pubissa kymmenen tuntia putkeen. Jossain vaiheessa mies oli lähetellyt isälleen viestejä, koska hän oli ajautunut kapakassa jonkinlaiseen riitaan. Isä oli lähtenyt paikan päälle rauhoittelemaan poikaansa.

Henkilökunnan mukaan Badrock oli ollut jo vahvassa humalassa, mutta hän oli silti tilannut vielä kuusi alkoholiannosta lisää. Mies oli ryhtynyt raivoamaan isälleen ja hänet heitettiin siksi ulos kapakasta. Isä oli seurannut poikaansa pihalle.

Badrock kaatoi pubin ulkopuolella isänsä maahan. Hän hakkasi uhrin päätä asfalttiin lukuisia kertoja raivon vallassa kiroillen. Kun isä makasi henkitoreissaan maassa, Badrock alkoi potkia häntä muun muassa pään alueelle.

Eräs nainen näki hyökkäyksen asuntonsa ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen. Kun poliisit saapuivat paikalle, Badrock potki edelleen isäänsä päähän ja huusi ”mitäs mieltä tästä olet ”.

Isä makasi viisi viikkoa sairaalassa koomassa ennen kuin hän menehtyi vammoihinsa. Poika on tunnustanut teon oikeudenkäynnissä tappona. Tuomiota ei ole vielä julistettu.

Lähde: Mirror.

 

 

 

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos, Isä, poika, tappo