Asiakas jonotti Helsingin poliisilaitoksen puhelinneuvontaan 3 tuntia!

Puhelimessa jonottaminen nousee aika ajoin puheenaiheeksi, kun virastojen, laitosten ja yksityisten yritysten asiakaspalvelu ruuhkautuu. Toisinaan esimerkiksi teleoperaattoreiden tai vakuutusyhtiöiden asiakaspalveluun on saanut jonotella jopa puoli tuntia.

Helsingin poliisilaitos tekee asiassa kyseenalaisen ennätyksen. Aiemmin rikosilmoituksen Pasilan poliisitalolla tehnyt asianomistaja halusi antaa varkausasiassa lisätietoja, eli ilmoittaa varkauden kohteeksi luulemansa tavaran löytyneeksi.

– Kaivoin internetistä Helsingin poliisilaitoksen sivuilta puhelinnumeron rikosilmoitusten neuvontapalveluun. Verkkosivujen mukaan sen ilmoitettiin olevan avoinna kello 12-15. Ryhdyin toimeen heti kahdentoista aikaan. Numero oli varattu, mutta siinä pyydettiin odottamaan vapautumista. Minä kiltisti odotin, kunnes puhelin alkoi hälyttää normaalisti. Luulin, että kohta sieltä vastataan. Annoin hälyttää todella pitkään, kunnes ilmeisesti aika tuli täyteen ja puhelu katkesi.

– Tätä samaa rumbaa jatkui pitkin iltapäivää. Soitin välillä poliisilaitoksen vaihteeseen kysyäkseni neuvoa. Luvattiin yhdistää tutkintasihteerille. Se puhelu meni vastaajaan. Jatkoin yrittämistä siihen neuvontapalvelun numeroon – turhaan. Aina sama juttu; ensin hälytti varattua, sitten normaalisti ja lopulta puhelu katkesi.

Sinnikäs asiakas päätti jatkaa hamaan loppuun asti, eli niin kauan, kun neuvontapalvelun kerrottiin päivystävän.

– Kello taisi lyödä tasan kolme iltapäivällä, kun yllättäen neuvontapalvelun numerossa vastattiin. Kolme tuntia se kesti. Täysin käsittämätöntä! asiakas toteaa suivaantuneena.

Alibi yritti tavoittaa Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikön sijaista, mutta Tomi Vuori ei vaivautunut vastaamaan soittopyyntöömme.

Teksti:Alibin toimitus
Avainsanat: Helsingin poliisilaitos, poliisipäällikkö, puhelinneuvonta, rikosilmoitus, Tomi Vuori