Euroopan yksi etsityimmistä suomalaisista jäi kiinni: ”Minulla ei ole mitään asiaa Suomen poliisille!”

Alibi sai tänä aamuna kello 6.45 tiedon, että Euroopan etsityimpien listalla oleva Jan Salminen on otettu kiinni Espanjan Manilvassa. Salmisen aviovaimo Pia Heikkilä kertoo Alibille, kuinka kaikki tapahtui.

– Olimme kaverin kanssa pizzalla. Kaverin auto oli väärin pysäköity. Kun tulimme pizzalta, autoa oltiin hinaamassa pois. Siinä oli kaksi poliisia kirjoittamassa sakkoa. Olin siinä vaiheessa sitä mieltä, että lähdetään pois ja annetaan auton mennä. Jan halusi kuitenkin mennä auttamaan kaveriaan. Sitten me menimme siihen. Poliisit alkoivat kysellä meiltä kaikilta papereita. Poliisit hoksasivat, että Janilla oli väärennetty ajokortti. Sitten vaan mies rautoihin, ja sitten vietiin, Jan Salmisen vaimo Pia Heikkilä sanoo.

Kiinniotto tapahtui eilen noin kello 20 paikallista aikaa.

– Tilanne oli nopea. En ehtinyt siinä sanoa Janille oikein mitään. Hän on nyt siellä kiinni, enkä tiedä, milloin kuulen hänestä seuraavan kerran.

Salmisen Pia-vaimo on tapahtuneen johdosta hämmentynyt ja väsynyt.

– En ole nukkunut viime yönä ollenkaan. En tiedä, mitä seuraavaksi teen, enkä sitä miten saan miehestäni jotain tietoa. Ehkä hänen asianajajansa ottaa minuun yhteyttä. Nyt ei voi muuta kuin odottaa.

– Tämä on täydellinen shokki. Tiesin kyllä, että joskus se päivä tulee, kun hän jää kiinni. En tiedä, jäänkö odottamaan tänne vai lähdenkö odottamaan Suomeen. Kaikki on vielä auki.

Jan Salmisen kiinniottopaikka Manilvan kunta sijaitsee Espanjan rannikolla Malagan rannikon lounaisreunalla.

Jan Salmisen haastattelu Alibissa

Jan Salminen joutui Europolin Most Wanted -listalle, koska hänellä on keskeneräisiä oikeusprosesseja. Ne koskevat epäiltyjä talousrikoksia Suomessa.

Salminen on pakoillut viranomaisia jo yli neljä vuotta.

Alibi sai yhteyden Jan Salmiseen vain joitakin päiviä ennen hänen kiinnijäämistään. Salminen antoi Alibille avoimen tilityshaastattelun, joka julkaistaan perjantaina 1.9. ilmestyvässä numerossa.

Alibin haastattelussa Salminen sanoo muun muassa, ettei hänellä ole mitään keskusteltavaa Suomen poliisin kanssa. Haastattelussa hän myös ilmoitti, ettei aio vapaaehtoisesti tulla Suomeen.

Salmisen kiinniotosta kertoi ensimmäisenä MTV3.

 

Teksti:Mika Lahtonen
Avainsanat: Espanja, etsintäkuulutettu, Europol, Jan Salminen, Manilva, Pia Heikkilä, poliisi, talousrikos