Kokemäkeläinen Paavo Salonen löysi 4-vuotiaan poikansa Antonin Venäjältä.
4-vuotias Anton vietiin äitinsä toimesta Venäjälle kaksi kuukautta sitten. Pojan isä Paavo Salonen on etsinyt lastansa suuren julkisuuden seuraamana. Viranomaistoimet ovat osoittautuneet tehottomiksi ja hitaiksi. Asiointi Venäjän kanssa on vaikeaa, kun kyseessä on kansainvälinen lapsikaappaus, jollaiseksi Antonin tapaus on ulkoministeriössä määritelty. Venäjä ei ole allekirjoittanut asiaa koskevaa kansainvälistä Haagin sopimusta.
Olinpaikka selvisi
Noin viikko sitten Paavo Salonen soitti Alibin toimittajalle ja kertoi, että pojan olinpaikka on selvinnyt. Uupumattomasti lastaan jäljittänyt Salonen sai avustajiensa tukemana pojan olinpaikan tietoonsa pankkikuittien avulla. Pojan äiti oli nostanut rahaa tietyistä paikoista Venäjällä.
– Poika on Nizhny Novgorodissa. Siellä on tämän uskonnollisen yhteisön tukikohta ja sinne myös entinen vaimoni on lapsemme kanssa mennyt. Kun muu ei auta, lähden itse Venäjälle hakemaan poikaa. Minulla on hyvin venäjää puhuvia avustajia tukenani. Nyt käännän jokaisen kiven.
Yritän neuvotella
Tällä viikolla Paavo Salonen on löytänyt ja tavannut poikansa. Lapsi voi hyvin, mutta hän on halunnut lähteä isän mukana kotiin. Jo viime viikolla Paavo Salonen totesi, että tässä tilanteessa ainoa mahdollisuus on neuvotella lapsen äidin ja viranomaisten kanssa. Ilman äidin suostumusta isä ei uskonut saavansa poikaa Suomeen. Neuvottelut saattavat kestää kauan ja vaativat monta matkaa Venäjälle.
– En halua entiselle vaimolle mitään rangaistusta tai pahaa. Haluan vain pojan kotiin, Paavo Salonen toisteli.
Lapsi löytyi. Vielä ei ole varmaa, saako Paavo poikansa joskus kotiin Suomeen.
Alibissa 5/2008 kerroimme Antonin katoamisesta