Itä-Uudenmaan poliisi tutki tapon yrityksenä – vamman syynä lienee liian rohkea nukkumaan meneminen

Itä-Uudenmaan poliisi on kertonut sangen erikoisesta tutkinnasta, joka on ollut käynnissä kevään aikana. Eräälle henkilölle oli ilmestynyt pakarasta napaan asti ulottuva repaleinen haava. Hänellä itsellään ei ollut mitään tietoa siitä, miten vamma on syntynyt. Poliisi ryhtyi tutkimaan tapausta epäiltynä tapon yrityksenä.

– Tutkintaan käytettiin paljon aikaa ja resursseja kartoittamalla asianomistajan tapahtumaa edeltäviä toimia sekä mahdollisia rikoksen liittyviä tapahtumapaikkoja. Tutkimuksia tehtiin asianomistajan kotona sekä ympäristössä, jossa hän oli liikkunut ennen vamman syntymistä, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.

Vammojen synnylle ei kuitenkaan näyttänyt löytyvän loogista selitystä. Tutkijoiden tarkastellessa asianomistajan kotoa otettuja mahdollisia rikospaikkakuvia he havaitsivat sängyn puusälepohjan olevan rikki. Tämä ei kuitenkaan voinut olla vamman aiheuttaja, koska säleet olivat rikkoutuneet kohti lattiaa.

– Epäilyn kohteeksi nousikin sängyn joustinpatja, jonka epäiltiin rikkoutuneen asianomistajan kellahtaessa sänkyyn rikkoen samalla sängyn sälepohjan. Asianomistajan kotona tehtiin teknisiä tutkimuksia, joiden perusteella vamman aiheuttajaksi epäillään rikkoutuneen patjan jousta, joka oli tullut patjan kankaasta läpi ja viiltänyt asianomistajaa tämän kellahtaessa sänkyyn. Tutkinta tultaneen päättämään ja tekemään tapauksen suhteen ei rikosta -päätös, Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: ei rikosta, haava, jousi, patja, rikki, sänky, Tapon yritys, tutkinta