Kaahari yritti murhata poliisin

Poliisi tutkii torstaina Oulussa tapahtunutta takaa-ajoa murhan yrityksenä.

Oulun poliisin partio päätti pysäyttää Vaalantiellä Myllyojan kohdalla vastaan tulleen valkoisen henkilöauton. Partio kääntyi ajoneuvon perään, jolloin se lähti välittömästi pakenemaan Vaalantietä kohti Kuusamontietä. Takaa-ajo jatkui Kemintien ja Bertel Jungin tien risteykseen, missä poliisipartio yritti piikkimatolla pysäyttää pakenevan auton.

Risteyksessä konstaapeli oli jalkautunut autosta ja hän oli valmistautunut heittämään piikkimaton pakenevan ajoneuvon eteen. Noin sata metriä ennen risteystä pakenevan ajoneuvon kuljettaja käänsi yhtäkkiä auton suoraan ajoradalla ollutta konstaapelia kohti. Pakenevan ajoneuvon ylinopeus oli tässä vaiheessa huomattava. Piikkimattoa laittamassa ollut konstaapeli joutui juosten pakenemaan tilannetta. Pakenevan ajoneuvon kuljettaja käänsi kulkusuunnan takaisin Bertel Jungin tielle ja jatkoi risteyksestä suoraan.

Takaa-ajo jatkui aina Vellamontielle asti, missä pakeneva auto ajoi liikkeen pihaan. Pihassa auto katkaisi vielä valotolpan ja ajoi puuhun. Poliisi otti kuljettajana toimineen nuoren mieshenkilön kiinni epäiltynä murhan yrityksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausainerikoksesta. Kuljettajana toiminut epäilty vangittiin murhan yrityksestä perjantaina.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: murhan yritys, Oulu, poliisi, Takaa-ajo