Body-tagin alkuskriptit

Kaljavarkaus muuttui ryöstöksi

Nuorten miesten kaljavarkaus Jäälin Shell-huoltamolla muuttui yllättäen ryöstöksi, kun miehet löivät ja potkivat kiinniottajia.

Kiimingin kunnassa sijaitsevalle Jäälin Shell-huoltamolle meni keskiviikkoiltana puoli kahdeksan jälkeen asioimaan neljän nuoren miehen ryhmä. Kaksi miehistä meni sisälle huoltamoon ja lastasi reppuun olutta, mutta aikoi päästä kassan ohi maksamalla vain kaksi tupakka-askia.

Koska oluen anastus oli havaittu, esti kaksi asiakkaana ollutta miestä
tekijöiden poistumisen.

Kumppaneidensa viipyessä sisällä oletettua kauemmin läksivät ulkona
odottaneet kaksi muuta miestä tarkistamaan tilannetta. Heidän tultua
huoltamon myyntitiloihin seurue pääsi pakenemaan paikalta.

Löivät ja potkivat kiinniottajia

Saadakseen pidettyä anastamansa omaisuuden tekijät kuitenkin joutuivat
lyömään ja potkimaan kiinniottajiaan. Näin he onnistuivat anastamaan
repullisen kolmosolutta. Mustelmia vakavammilta vammoilta kuitenkin
vältyttiin.

Poliisi otti yön kuluessa kiinni kaikki neljä epäiltyä ja heidät tuotiin poliisilaitokselle kuulusteluja varten. Tekijät ovat kaikki oululaisia miehiä, iältään 18-28-vuotiaita. Käytetyn väkivallan vuoksi tekoa tutkitaan ryöstönä.

Teksti:Mika Lahtonen