Poliisille tuli ilmoitus lauantai-iltana, että Kajaanissa kerrostalon asukkaat olivat havahtuneet siihen, että jotakin oli heitetty parvekkeelle ja paikalta oli nähty poistuneen joukko nuoria henkilöitä.
Kun asukkaat olivat menneet tarkastamaan, mitä parvekkeella tapahtuu, he havaitsivat, että seinään ja parvekelaseihin oli heitelty kananmunilla. Kananmunat sotkivat seinän, parvekelasit sekä parvekkeen. Talon asukkaat näkivät paikalta poistuvat henkilöt ja soittivat hätäkeskukseen.
Poliisi tavoitti nuorisojoukon tapahtumapaikan läheisyydestä. Alkujaan pienten lasten tekosilta vaikuttanut vahingonteko osoittautuikin iältään 16-vuotiaiden nuorten tekemäksi. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus lievästä vahingonteosta ja nuorten ollessa alaikäisiä tehtiin asiasta myös lastensuojeluilmoitus.
Kainuussa on syksyn ja talven aikana ollut useita tehtäviä liittyen kananmunien heittelijöihin. Kananmunien heittelystä kirjoitetaan rikosilmoitus vahingonteosta. Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan, mutta kaikenikäisillä on vastuu korvata aiheuttamansa vahingot.