Body-tagin alkuskriptit

Kunnanherrat kännikuskeina

Kaksi valtakunnallisesti tunnettua kunnallistason vaikuttajaa on joutunut julkisuuteen rattijuopumuksen vuoksi. Molemmat ”Pekka-pojat” sanovat katuvansa ajelujaan.

Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Ruola, kok, kärähti sunnuntai-iltana rattijuopumuksesta. Ruola puhalsi tarkkuusalcometriin lukemat 0,29 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Rattijuopumuksen raja on 0,22 mg.

Ruola ilmoitti välittömästi luopuvansa Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävistä. Ilmoituksensa mukaan hän ei enää ole tehtävän edellyttämän luottamuksen arvoinen.

Toinen Pekka, Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja Pekka Kettunen, puolestaan tuomittiin maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 80 päivän ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi Kettuselle määrättiin 40 päivän oheissakko, mikä hänen tuloillaan tekee 760 euroa.

Kettunen ajoi syyskuussa 2007 Helsingissä pysäköidyn auton perään. Puhalluskoe osoitti, että entinen kaupunginjohtaja oli 1,77 promillen humalassa.    

Teksti: Alibi.fi