Kuuban maajoukkue-raiskauksen vangitsemiskäsittelystä ankaraa kritiikkiä

Pirkanmaan käräjäoikeus käsitteli tänään tiistaina Kuuban maajoukkueeseen kuuluvien lentopalloilijoiden vangitsemisia. Tampereen poliisi otti viikonlopun aikana yhteensä kahdeksan maajoukkueeseen kuuluvaa urheilijaa kiinni epäiltyinä Sokos hotel Ilveksessä tapahtuneeseen seksuaalirikokseen. Kiinniotetuista kaksi on vapautettu ja tänään käräjäoikeus vangitsi todennäköisin syin kuusi pelaajaa epäiltyinä törkeästä raiskauksesta.

Jokaisen kuuden epäillyn vangitsemista käsiteltiin kukin erikseen noin puolen tunnin välein. Itse käsittely oli poikkeuksellinen. Kun ensimmäinen juttu kuulutettiin saliin, käräjätuomari Ritva Eerola ilmoitti saman tien medialle tiukkaan sävyyn, ettei salissa sallita kuvaamista millään tavalla. Hän puuttui myös salin ulkopuolella olevien kuvaajien työskentelyyn kieltäen kuvaamisen salin suuntaan.

Kaikki vangitsemisistunnot pidettiin suljettujen ovien takana, joten media ja mahdollinen muu yleisö ajettiin salin ulkopuolelle, kuten tapana on. Erikoista vangitsemiskäsittelyissä oli se, että itse lopputulosta ei päässyt saliin kuulemaan. Käräjätuomari ilmoitti medialle, että kunkin epäillyn oikeusavustaja tulee ilmoittamaan lopputuloksesta. Käytännössä näin ei tapahtunut kaikilla kerroilla, sillä eräiden epäiltyjen oikeusavustajat pötkivät takaoven kautta mediaa piiloon. Oikeuden päätöksestä tuli medialle ilmoittamaan jutun tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Joni Länsipuro.

Myös turvajärjestelyt olivat poikkeuksellisen tiukat. Oikeustalon ympäristössä parveili runsaasti poliiseja. Käräjäoikeuden takapihaa valvottiin taukoamatta.Tampereen lentopalloraiskaus netti

Teksti: Mika Lahtonen