Mies ajeli autolla, vaikka ei pysynyt omin jaloin edes pystyssä!

Poliisi sai sunnuntaina puolenpäivän aikaan ilmoituksen Hämeenlinnan Rengon alueelta, jonka mukaan vanhempi mies oli ajanut talon pihaan päihtyneenä ja poistunut paikalta jalan.

Ilmoituksen mukaan mies oli päässyt omin jaloin liikkumaan parisataa metriä, jonka jälkeen kunto ei enää riittänyt etenemiseen ja hän oli sammunut tielle.

Ilmoittaja oli käynyt tarkastamassa miehen voinnin ja soittanut sen jälkeen hätäkeskukseen. Partion tullessa paikalle puhallutettiin mies ja tulokseksi saatiin 1.55 mg/l. Miehen jalat eivät edelleenkään kantaneet, mutta miestä poliisiautoon kuljetettaessa hänen kätensä toimivat siihen malliin, että mies onnistui lyömään kerran häntä taluttavaa polisia kasvoihin. Poliisille ei tullut vammoja lyönnin seurauksena.

Mies toimitettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan verikokeisiin ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä virkamiehen vastustamisesta.

Teksti: mikalahtonen