Mies uhkasi puukolla Levillä

Poliisi sai hätäkeskukselta 28.12.2022 aamuyöllä noin kello 5 kiireellisen tehtävän miehestä, joka uhkailee puukolla mökissä olevia henkilöitä Kittilän Levillä. Mökissä oli tuolloin noin 15 täysi-ikäistä nuorta aikuista. Osa mökissä olleista oli paennut ulos ja osa oli lukinnut itsensä vessaan. Poliisi epäilee teosta noin 20-vuotiasta lappilaista miestä.

Epäilty oli päätynyt mökkiin jatkoille ravintolaillan jälkeen. Mökissä vuokralla olleet henkilöt olivat pyytäneet ulkopuolisia ja myös epäiltyä poistumaan, jolloin epäilty oli hermostunut ja ottanut puukon esille. Hän oli lyönyt sillä seinään ja uhannut tappamisella. Sen jälkeen hän oli pitänyt puukkoa kolmen eri henkilön kaulalla. Poliisi tavoitti epäillyn mökistä ja hänet saatiin käskyttämällä ulos.

Mökin vuokranneet henkilöt ovat ulkopaikkakuntalaisia ja lomalla Lapissa. Kenellekään mökissä olleelle ei aiheutunut henkilövahinkoja. Epäillyllä itsellään oli vähäinen vamma, jonka epäillään aiheutuneen joko puukon terästä tai huoneiston tavaroiden rikkomisesta.

Epäilty on ollut kiinniotettuna ja pidätettynä. Hän kertoi kuulustelussaan, että oli ollut tapahtumahetkellä sekavassa tilassa eikä muista tapahtumasta juurikaan mitään. Asiaa tutkitaan mm. laittomana uhkauksena ja vahingontekona. Esitutkinta on kesken. Tutkintaa jatketaan kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: laiton uhkaus, Levi, poliisi, puukko, vahingonteko