Body-tagin alkuskriptit

Mies yritti ajaa poliisin päälle Hirvensalmella

Nopeutta mittaava poliisi joutui hengenvaaraan, kun kovaa ylinopeutta kaahannut ulkomaalainen mies oli ajaa hänen päälleen eilen Hirvensalmella.

Onnistui pakenemaan

Valtatie 5:llä Hirvensalmen Lahnaniemen kohdalla rajua ylinopeutta ajaneesta miehestä oli tullut hätäkeskukseen ilmoitus. Mies lähestyi kovaa vauhtia poliisin mittauspistettä ajaen kohti pohjoista. Satasen rajoitusalueella kaaharille mitattiin nopeus 159 kilometriä tunnissa. Poliisi lähti takaa-ajoon, mutta mies ei totellut pysähtymismerkkejä. Hetkeksi poliisit kadottivat Viron rekisterissä olevan Mondeon näköpiiristään.

Löytyi Hietasesta

Pakenijan auto löydettiin Merrasmäentien varresta ja myöhemmin tavattiin myös kuljettaja Mikkelin Hietasesta. 36-vuotias ulkomaalainen mies pidätetty ja alustavasti tapausta tutkitaan murhan yrityksenä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kiinniotto tapahtui Hietasessa illalla noin yhdeksän aikaan. Mies oli päihtynyt, joten häntä epäillään myös rattijuopumuksesta.

Tapahtupaikat viitostien tuntumassa >>

Teksti: Alibi.fi