Miestä ammuttiin leikkipuistossa Helsingissä keskellä päivää

Poliisi on tiedottanut saaneensa päätökseen esitutkinnan Helsingin Mellunmäessä 5. lokakuuta tapahtuneen epäillyn ammuskelun osalta. Tapausta on tutkittu murhan yrityksenä.

Hätäkeskukseen tehtiin useita ilmoituksia Kurkimäen alueella sijaitsevasta leikkipuistosta kuuluneista laukauksista. Välikohtaus tapahtui puolen päivän jälkeen. Poliisi löysi puistosta noin 20-vuotiaan miehen, jolla oli vartalossaan ampumahaava. Lisäksi uhrilla oli muita lievempiä vammoja.

– Esitutkinnassa kävi ilmi, että asianomistaja oli kävelemässä Kurkimäen alueella, kun kaksi miestä oli käynyt hänen kimppuunsa. Uhria kohti oli ammuttu useita laukauksia ja häntä oli lyöty teräaseella. Laukauksista yksi oli osunut uhriin, ja tutkinnassa selvisi, että vaara-alueella oli ollut ainakin yksi sivullinen henkilö, kertoo rikostarkastaja Jari Koski.

Teosta epäillyt miehet ovat noin 25-vuotiaita. Tutkinnan perusteella epäillyt olivat tunkeutuneet ennen hyökkäystä kahden sivullisen henkilön kotiin. Poliisi epäilee, että miehet olivat etsineet uhria asunnosta. Epäilyn mukaan asukkaita oli uhattu aseella etsimisen yhteydessä.

Viikkoa ennen ammuskelua uhri oli pahoinpidelty Kontulan ostoskeskuksen alueella muun muassa teleskooppipatukkaa käyttämällä. Teosta epäillään miestä, joka on epäiltynä myös murhan yrityksestä.

Miehiltä takavarikoitiin 22-kaliiperinen pistooli. Murhan yrityksen ja pahoinpitelyn lisäksi tapausta on tutkittu törkeänä kotirauhan rikkomisena, ampuma-aserikoksena, vaaran aiheuttamisena ja laittomana uhkauksena.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Ampuminen, Helsinki, Kurkimäki, leikkipuisto, Mellunmäki, murhan yritys