Viime lauantai-iltana 26-vuotiaan naisen epäillään lyöneen useita kertoja teräaseella vuotta vanhempaa miesystäväänsä Koillis-Savossa.
Puukotuksen uhri kertoi poliisille, että hänen toisella paikkakunnalla asuva naisystävänsä oli tullut tuolloin illalla hakkaaman hänen asuntonsa ulko-ovea ja nainen oli huudellut jotain oven takaa. Mies oli avannut oven ja nähnyt naisen kädessä veitsen. Nainen oli hyökännyt miestä kohti veitsen kanssa ja tilanteessa miehelle oli aiheutunut vammoja kasvoihin, selkään ja käteen.
Nainen oli poistunut teon jälkeen asunnosta. Paikalle tullut ensihoidon yksikkö tarkasti miehen vammat ja mies lähti tuttavansa kyydillä sairaalaan saamaan ensihoitoa. Teosta epäiltyä naista ei tavoitettu illan ja yön aikana. Poliisi sai naiseen puhelinyhteyden seuraavana päivänä ja hän saapui itse Kuopion poliisiasemalle sunnuntaina.
Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut naisen todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen. Syyte asiassa on nostettava 4.2.2027 mennessä.
Jätä kommentti