Nainen surmasi vauvansa Helsingin Vuosaaressa – motiivi ei selvinnyt
Jaa:Linkki kopioitu!
Helsingin poliisi on siirtänyt syyteharkintaan esitutkinnan murhasta, jonka epäillään tapahtuneen Vuosaaressa toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa. Poliisi epäilee, että 40-vuotias nainen surmasi alle vuoden ikäisen lapsensa.
Uhri menehtyi aliravitsemukseen ja kuivumiseen. Poliisi arvioi esitutkinnassa, että tekoaika oli 24. toukokuuta–12. kesäkuuta 2024.
– Epäilty antoi kuulusteluissa jonkinlaisen selityksen uhrin kuolemaan johtaneista syistä, mutta selitys ei kuulostanut uskottavalta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm.
Äiti asui lapsen kanssa kaksin. Esitutkinnan perusteella muut henkilöt eivät olleet nähneet lasta tekoaikaan. Epäilty soitti itse hätäkeskukseen 12. kesäkuuta.
– Naapurit olivat tehneet aiemmin havaintoja itkevästä lapsesta, ja tilanteesta oli ilmoitettu hätäkeskukseen. Yksi naapuri oli käynyt myös tarjoamassa epäillylle apua tämän ovella toukokuun lopussa. Lisäksi epäillyn ystävä oli vieraillut hänen ovellaan kesäkuun alussa, mutta epäilty ei päästänyt häntä sisään asuntoon, kertoo tutkinnanjohtaja Tuomas Lindholm.
Viimeinen ulkopuolisen henkilön näköhavainto vauvasta oli 23. toukokuuta. Vauva vaikutti vielä tuolloin hyvinvoivalta.
Poliisi kanteli epäillyn vapautuksesta hovioikeuteen
Helsingin käräjäoikeus vangitsi epäillyn todennäköisin syin murhasta epäiltynä kesäkuun puolivälissä. Tuomioistuin vapautti hänet tutkintavankeudesta elokuun alussa.
Helsingin poliisi kanteli vapautuksesta hovioikeuteen. Ratkaisussaan hovioikeus katsoi, että tapauksessa oli edelleen vaarana epäillyn pakeneminen tai esitutkinnan karttaminen.
Epäilty vangittiin uudestaan syyskuun alussa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Jätä kommentti