Oulun insestijutusta 8 vuotta vankeutta – jatkuuko käsittely hovissa?

Oulun käräjäoikeus antoi vielä illalla tuomion poikkeuksellisen törkeästä insestijutusta. Ulkomaalaistaustainen 51-vuotias Seydou Kouanda tuomittiin 8 vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Norsunluurannikolta lähtöisin oleva Kouanda oli vuosien 1999-2008 välisenä aikana toistuvasti sukupuoliyhteydessä oman lapsensa kanssa. Tyttärelle tehtiin yhteensä neljä aborttia, mutta hänellä on isänsä kanssa silti yksi yhteinen lapsi. Asianomistaja on tällä hetkellä 26-vuotias.oulun-insestijuttu-ilta-2

Oulun oikeustalolla kuultiin keskiviikon aikana puistattavia yksityiskohtia isän ja tyttären välisestä suhteesta. Uhri ei uskaltanut isänsä auktoriteetin takia puhua asiasta ulkopuolisille. Oikeudenkäynnin aikana ihmetystä herätti myös, miksi terveydenhoitoviranomaisilla tai lastensuojelulla eivät hälytyskellot soineet lukuisista aborteista huolimatta.

Seydou Kouanda sai tuomiokseen sen minkä kihlakunnansyyttäjä Sari Kemppainen vaatikin. Tekoa kuvailtiin ylitörkeäksi jo siksikin, että osapuolina olivat isä ja tytär.

Mutta tyytyykö Seydou Kouanda käräjäoikeuden langettamaan tuomioon?

– Keskustelen torstaina asiasta päämieheni kanssa, Kouandan asianajaja Kari Eriksson totesi Alibille.

Teksti: Mika Lahtonen