Oulussa tapahtui sunnuntaina alkuillasta kaksi alaikäisen tekemää ryöstöä.
Ensimmäinen ryöstö tapahtui Oulun keskustassa kello 18.00 aikaan. Samassa seurueessa aikaa viettäneet nuoret eivät tunteneet aiemmin toisiaan. Alaikäinen nuori mies oli puukolla uhaten anastanut nuorelta naiselta matkapuhelimen. Tekijää ei tavoitettu etsinnöistä huolimatta, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa.
Toinen ryöstö tapahtui samoihin aikoihin Haukiputaalla. Samassa seurueessa aikaa viettäneet nuoret eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta tiesivät toisensa nimeltä. Alaikäinen nuori mies anasti puukolla uhkaamalla toiselta alaikäiseltä nuorelta lompakon. Poliisipartio tavoitti rikoksentekijän myöhemmin illalla.
Molempia tapauksia tutkitaan ryöstönä.