Prisman edustalla henkirikos – Tampereen Lielahdessa poliisioperaatio

Poliisi sai tiistaina 17.1.2023 hieman ennen kello 17 ilmoituksen puukotuksesta Tampereen Lielahdessa. Sivullisen silminnäkijän ilmoituksen mukaan kaksi henkilöä oli tapellut Lielahden Prisman edustalla ja tilanteessa oli käytetty puukkoa. Poliisin saavuttua paikalle kahdella henkilöllä oli teräaseesta saatuja vammoja.

Toisen vammat olivat vakavia, ja hän menehtyi ensihoitotoimenpiteistä huolimatta.

Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön. Häntä epäillään tällä hetkellä taposta. Seurueessa oli myös kolmas henkilö, jonka osallisuutta tapahtumiin selvitetään.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja silminnäkijöiden kuulemista.

Teksti: Mika Lahtonen
Avainsanat: henkirikos, Lielahti, Prisma, Puukotus, Tampere