Rattijuoppo yritti kaikin keinoin karistaa kannoiltaan poliisiauton tänä aamuna Joensuussa.
Yritti paeta
Tapahtumat saivat alkunsa tänä aamuna noin kello 3.30, kun Joensuun Utrassa poliisiautoa vastaan tullut ajoneuvo kiihdytti voimakkaasti ja lähti karkuun. Poliisi kääntyi ympäri ja tavoitti pakenevan auton, jonka kuljettaja yritti kiilata poliisiautoa tieltä.
Tavoitettiin metsästä
Pakoauto seikkaili Kajaanintien kautta kaupunkiin ja päätyi siellä lopulta Rantakylän alueelle. Vieläkään takaa-ajetut eivät antaneet periksi, vaan kipaisivat metsään. Poliisit tavoittivat juoksemalla 32-vuotiaan kuljettajan sekä matkustajina olleet 32- ja 21-vuotiaat miehet.
Syntilistaa
Kuljettaja puhalsi 1,11 promillea. Rattijuopumuksen lisäksi häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.