Rautatieaseman siivooja otti miesten vessassa salaa lähes 500 valokuvaa

Iso-Britanniassa sijaitsevan Nottinghamin rautatieaseman siivooja kärähti viime vuonna salakatselusta. Ensimmäisen havainnon teki 15-vuotias poika. Hän oli huomannut vessakopissa älypuhelimen, jossa oli kameratoiminto päällä. Teinipoika oli potkaissut puhelimen pois kopista ja nähnyt sen jälkeen miespuolisen siivoojan juoksevan pois wc-tiloista.

Huhtikuussa 17-vuotias nuorukainen oli niin ikään huomannut joutuneensa kuvatuksi. Uhri oli jäänyt odottamaan vessakoppien ulkopuolelle ja huomannut ainoastaan yhden olevan varattuna. Kyseisestä kopista oli tullut ulos samainen miessiivooja, jonka kasvot nuorimies oli onnistunut kuvaamaan.

Miehen pomo tunnisti siivoojan 39-vuotiaaksi Carl Shipmaniksi. Poliisitutkinnassa epäillyn hallusta löytyi lähes 500 rautatieaseman miesten vessassa otettua kuvaa, jotka oli taltioitu videotoiminnolla 140 eri uhrista. Shipman tuomittiin eilen kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen salakatselusta. Lisäksi hän joutui seksuaalirikollisten rekisteriin kymmeneksi vuodeksi. Samaisena aikana hän ei saa myöskään kuvata julkisilla paikoilla tai olla tekemisissä alle 16-vuotiaiden poikien kanssa ilman näiden vanhempien suostumusta.

Lähde: British Transport Police.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: salakatselu, salakuvaaminen