Body-tagin alkuskriptit

Romurosvot ahkerina

Torstain vastaisena yönä varastettiin hyvinkääläisestä romuliikkeestä 500 kiloa kuparikaapelia. Samanlaisia rikoksia tapahtuu eri puolella Suomea liki päivittäin.

Pimensivät kameran  

Hyvinkään tapauksessa vorot veivät kuparikaapelia romuliikkeestä, jonne tunkeutuivat yöllä yli aidan. Varkaat katkoivat valvontakameran johdot ja kuljettivat kaapelit kauempana odottavaan autoonsa. Lähtiessään he kytkivät kameran takaisin toimintaan.

Ammattilaisryhmiä

Alibin saaman vihjeen mukaan Suomessa toimii muutama ammattimainen romujen rosvoukseen erikoistunut joukko. Porukalla on riittävää ammattitaitoa tavaran tuntemiseen, valikointiin ja paloitteluun. Heillä on myös tehtävään sopiva kuljetuskalusto käytössään. Sallassa vorot purkivat 7 kilometriä rautatietä. Uudestakaupungista vietiin telakalta arvoromua, jonka saaminen edellytti useiden tuntien työpanosta.

Romu on arvossaan

Varkaat ovat havainneet romumetallin hintojen nousseen huippuunsa. Melkein kaikki kelpaa pimeille markkinoille. Viime päivinä romurosvouksia on tapahtunut ainakin Uudessakaupungissa, Laitilassa, Pietarsaaressa, Pyhäjoella ja Hyvinkäällä.

  

Teksti: Alibi.fi