Body-tagin alkuskriptit

Ruotsalainen Annika istunut 25 vuotta vankilassa USA:ssa

54-vuotias ruotsalainen Annika Östberg Deasy ei päässyt ehdonalaiseen vapauteen, vaikka on istunut kalifornialaisessa vankilassa jo yli 25 vuotta.

Avunannosta kahteen murhaan

Ruotsalaisnainen on tuomittu avunannosta kahteen murhaan, joihin hänen poikaystävänsä syyllistyi 1981. Toinen uhreista oli poliisi. Annika tunnusti osallisuutensa murhiin välttääkseen kuolemantuomion. Hänelle määrättiin tuomio, joka on 25 vuodesta elinkautiseen vankeuteen. Poikaystävä hirtti itsensä vankilassa ennen oikeuskäsittelyä. 

Kaksi vuotta lisää

Neljä kertaa Annika on anonut Kalifornian vankeinhoitoviranomaisilta tuomionsa muuttamista vuosituomioksi ja pääsyä sovittamaan loppurangaistuksensa Ruotsissa. Jälleen eilen hänen anomuksensa tuli hylätyksi. Seuraavan kerran Annikan vapauttamista käsitellään kahden vuoden kuluttua.

Katso oheisista linkeistä kuvia ja ruotsalaislehtien juttuja Annikan tapauksesta.

Expressen >>     (Artikkelit myös suomeksi) 

Aftonbladet >>

Teksti: Alibi.fi