Satojen nuorten mopomiitti Tampereella ryöstäytyi käsistä: Poliisi mellakkavarusteissa!

Tampereen seudulla kokoontui lauantai-iltana 10.9.2022 runsaasti nuorisoa mopomiittiin.

Poliisille ei ollut ennakkoon tehty ilmoitusta tapahtumasta. Kyseessä oli sosiaalisen median kautta kokoon kutsuttu syksyn päätöstapahtuma. Kokoontumiseen osallistui illan aikana useita satoja nuoria, jotka olivat liikenteessä mopoilla, kevytmoottoripyörillä ja autoilla. Suurin osa osallistujista oli alaikäisiä.

Tapahtuman johdosta poliisille aiheutui lukuisia hälytystehtäviä. Niiden mukaan ajeleminen aiheutti vaaratilanteita liikenteessä osallistujien kesken ja muille tienkäyttäjille, esti ja häiritsi liikennettä sekä aiheutti meluhäiriötä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 00 poliisille ilmoitettiin, että miitin yhteydessä oli Tampereen Ruskontiellä tapahtunut kahden kevytmoottoripyörän välinen törmäys, jossa toinen kuljettajista oli loukkaantunut lievästi. Molemmat kolarin osalliset olivat alle 18-vuotiaita. Poliisi tutkii kolaria epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Tapahtumapaikalla saatujen silminnäkijätietojen mukaan kolari olisi tapahtunut tilanteessa, jossa molemmat motoristit olivat ajaneet etupyörä kohotettuna ja huomattavalla ylinopeudella. Poliisi jatkaa onnettomuuden syiden ja olosuhteiden selvittämistä.

Puolen yön jälkeen miitti siirtyi Tampereen Pyynikin rantaan. Sieltä hätäkeskukseen tuli noin kaksikymmentä ilmoitusta, että alueelle kokoontuneet mopoilijat, kevytmoottoripyörät ja autot aiheuttavat vaaratilanteita ajollaan, ajelevat pitkin nurmikoita, aiheuttavat häiritsevää meteliä alueen asukkaille ja polttavat kumia parkkipaikalla. Poliisin mennessä paikalle tyhjentämään aluetta ja ohjaamaan liikennettä tapahtuman osallistujat pyrkivät vastustamaan poliisin toimia heittelemällä poliisia kohti kivillä. Poliisi joutui varautumaan tilanteeseen normaalia järeämmin varustein ja muun muassa suojautumaan joukkojenhallintakilvillä ja -kypärillä.

Pyynikin kesäteatterin parkkipaikalla sytytettiin myös tuleen mopo, joka palaessaan aiheutti räjähdysmaisen leimahduksen.  Tiedossa ei ole, että tapahtuman seurauksena olisi kuitenkaan tapahtunut vakavia onnettomuuksia tai aiheutunut vakavia vammoja. Myöskään poliisit eivät loukkaantuneet. Poliisi sai tyhjennettyä Pyynikin parkkipaikan sunnuntaina aamuyöllä kello 3 mennessä.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: mopomiitti, poliisi, Tampere