Seksityöntekijä aiheutti neljän miesasiakkaan kuoleman

Yhdysvaltalainen seksityöntekijä Angelina Barini, 43, sai tiistaina 30 vuoden linnatuomion. Hän aiheutti vuonna 2019 neljän miesasiakkaansa menehtymisen heinä- ja elokuun aikana. Rikosnimikkeinä on sikäläisen lainsäädännön mukaisesti muun muassa ”huumavilla aineilla aiheutettu kuolema”.

Barini oli sopinut miesten kanssa tapaamisen seksipalveluiden myymiseen liittyen. Hän oli antanut uhreille salaa huumaavia aineita kuten fentanyylia. Kyseinen aine on kymmeniä kertoja vahvempaa kuin heroiini. Uhrit kuolivat yliannostukseen.

Tekojen motiivina oli asiakkaiden omaisuuden anastaminen. Barini myönsi teot oikeudessa. Yksi uhreista oli julkkiskokki Andrea Zamperoni. Hänen ruumiinsa löydettiin roska-astiasta. Barini ja uhri olivat tavanneet New Yorkissa sijaitsevassa motellissa.

 

Lähde: People

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: huumeet, yliannostus