Body-tagin alkuskriptit

Tampereen pizzeriapalon oikeuskäsittely alkoi dramaattisesti

Pirkanmaan käräjäoikeus on aloittanut viime marraskuussa Tampereen Hämeenkadulla tapahtuneen kerrostalopalon käsittelyn. Neljälle ulkomaalaistaustaiselle miehelle luettiin syytteet törkeästä tuhotyöstä, kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksista ja vakuutuspetoksesta. Lisäksi yksi suomalaismies sai syytteen törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Oikeudenkäynti Tampereen oikeustalolla alkoi dramaattisesti, kun vastaajat vastasivat syytteisiin.

Kolmen ihmisen kuolemaan johtaneen tulipalon suunnittelusta ja sytyttämisestä syytetyt ovat erimielisiä syyllisyydestään. Syytetyistä kaksi myöntää teon, kaksi kiistää.

Johtavan kihlakunnansyyttäjän Jouko Nurmisen mukaan kyse on suunnitelmallisesta teosta, jonka motiivina on vakuutuspetos.

Syyttäjä vaatii tulipalon sytyttäjille ja sen suunnittelijoille ehdottomia vankeusrangaistuksia. Myös suomalaismiehelle vaaditaan vankeutta, joka syyttäjän mukaan voidaan määrätä myös ehdollisena.

Teksti:Mika Lahtonen