Traaginen välikohtaus Nurmijärjen Nesteellä – mies teki itsemurhan mittarikentällä

Nurmijärvellä sijaitsevan Myllykukko-huoltoaseman pihalla tapahtui tiistai-iltana ampumavälikohtaus. Kyseinen Neste-asema on auki ympäri vuorokauden.

Tämänhetkisen tiedon mukaan naishenkilö oli sopinut entisen puolisonsa kanssa tapaamisen huoltoaseman pihalle. Tarkoituksena oli ollut luovuttaa henkilökohtaisia tavaroita omistajalleen. Naisella oli ollut mukanaan miespuolinen henkilö.

Poliisin tietojen mukaan entinen puoliso oli ensin kohdistanut naiseen väkivaltaa ja uhkaillut tätä. Sen jälkeen mies oli mennyt autoonsa ja hakenut aseen. Epäilyn mukaan mies ampui kaksi laukausta entistä puolisoaan ja tämän seurassa ollutta miestä kohti. Ne eivät kuitenkaan osuneet pakeneviin uhreihin.

Välikohtauksen päätteeksi epäilty tekijä surmasi itsensä mittarikentällä.

– Tapaukseen esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten emme tässä vaiheessa, esitutkintaa vaarantamatta, voi kertoa tapauksesta enempää. Tiedotamme tapauksesta lisää esitukinnan edetessä, toteaa tutkinnajohtaja rikoskomisario Tero Tyynelä.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Ampuminen, huoltoasema, Myllykukko, Neste, Nurmijärvi, poliisi