Body-tagin alkuskriptit

Venevarkauksien surkea loppu

16-vuotias poika hukkui viikonvaihteessa Iisalmen Porovedellä.  Veneturma tapahtui varastetulla veneellä.

Viikonvaihteessa kaksi 16-vuotiasta nuorukaista ottivat luvatta käyttöönsä yhden veneen, murtautuivat toiseen ja anastivat lopulta 75 hv moottorilla varustetun kuomullisen veneen. Jostain syystä toinen nuorukaisista putosi ajelun aikana veteen ja joutui potkurin ruhjomaksi.

Kaveri pakeni

Kadonneesta pojasta tehtiin eilen ilmoitus poliisille. Hänen kaverinsa pakeni onnettomuuspaikalta kotiinsa, mistä poliisi otti hänet vanhempien ilmoituksen jälkeen kiinni. Poliisi aloitti tänään katoamisalueella naaraukset yhdessä pelastuslaitoksen ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun kanssa. Iltapäivän kuluessa poika löydettiin ja hänessä todettiin potkurin aiheuttamia ruhjeita.

Veneseikkailusta selvinnyttä poikaa epäillään muun muassa kuolemantuottamuksesta, heitteillejätöstä ja varkauksista. Pojat olivat nauttineet illan mittaan myös alkoholia. 

Teksti: Alibi.fi